(Poistunut julkaisusta)

Työnjohtaja Juvan koulukampus-hankkeeseen
YIT Oyj

Alkuperäinen julkaisupäivä 27.3.2020

Etsimme

TYÖNJOHTAJAA JUVAN KOULUKAMPUS-HANKKEESEEN

”Haastavakin kohde saadaan yhteistyöllä valmiiksi.”

Oletko rakennustöiden rautainen luotsi, joka saa työmaan arjen luistamaan tiukassakin tilanteessa? Tule työnjohtajaksi meille viemään monipuolisia hankkeitamme maaliin – luovalla, mutta suunnitelmallisella otteella, tiiviin ja kannustavan yhteisön tuella.

Rakennamme Juvan nykyisen koulukeskuksen alueelle kokonaisuuden, jonne sijoittuvat satapaikkainen päiväkoti, yhtenäiskoulu, lukio ja liikuntahalli. Vastaamme kampuksen suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta 20 vuoden ajan elinkaarimallin mukaisesti.

Työskentelet työnjohtajana Juvan koulukampushankkeen sisävalmistusvaiheissa. Suunnittelet oman vastuualueesi työvaiheaikataulut ja tehtäväsuunnitelmat ja valvot niiden toteutumista yleisaikataulun mukaisesti.  Teet mallityökatselmuksia ja vastaat TR-mittausten tekemisestä. Näytät esimerkkiä työturvallisuuden johtamisessa työmaalla, ja saat ihmiset sitoutumaan yhteisiin periaatteisiin. Toimit lähiesimiehenä työmaalla ja vastaat oman vastuualueesi ennakko-, aikataulu- ja resurssisuunnittelusta. 

Olisitko sinä etsimämme tiimipelaaja?

Onnistut tässä tehtävässä, jos osaat ratkaista ongelmia, toimia hyvässä vuorovaikutuksessa työkavereiden, asiakkaiden ja alihankkijoiden kanssa sekä ajatella taloudellisesti. Hahmotat kokonaisuuksia ja johdat työt järjestelmällisesti maaliin asti, työn turvallinen ja laadukas toteutus ykkösprioriteettina. Pystyt tekemään itsenäisiä päätöksiä nopeastikin muuttuvissa tilanteissa. Hyödynnät päivittäisessä työssä sujuvasti erilaisia tietoteknisiä järjestelmiä.

Odotamme sinulta useamman vuoden kokemusta työnjohtajan tehtävistä, erityisesti arvostamme aiempaa kokemusta sisävalmistusvaiheen työnjohdosta. Sinulla on myös tehtävään soveltuva rakennusalan koulutus, esimerkiksi rakennusmestarin tai rakennusinsinöörin tutkinto.

Miksi YIT:lle?

Rakentaminen ei onnistu ilman sitoutuneita ja motivoituneita työntekijöitä, ja siksi panostamme työyhteisön hyvinvointiin päivittäin. Lupaamme, että ison talon tuella ja tiiviillä yhteishengellä tiukoistakin paikoista selvitään. Yhdessä rakennamme parempaa työyhteisöä.

Jos haluat kuulla lisää tästä tehtävästä ja tulevasta työporukastasi, voit olla yhteydessä tuotantopäällikkö Toni Honkoseen, puh. 040 840 2439.

HAE TEHTÄVÄÄN 13.4.2020 MENNESSÄ JA LIITY RAUTAISTEN OSAAJIEN JOUKKOOMME!