(Poistunut julkaisusta)

Työnjohtaja jätehuoltoon
Lassila & Tikanoja Oyj

Alkuperäinen julkaisupäivä 5.6.2018

L&T:n Ympäristöpalvelut toimialan visiona on tuottaa tehokkaasti ja turvallisesti palveluratkaisuja, jotka tuovat lisäarvoa asiakkaille. Lisäksi reagoimme nopeasti asiakkaidemme muuttuviin vaatimuksiin. Etsimme yhdessä asiakkaan kanssa ratkaisuja siihen, miten jätteet hyödynnetään kustannustehokkaasti ja ympäristölle edullisesti. Ympäristönhuolto nivoutuu yhä tiiviimmäksi osaksi yleistä materiaalitaloutta, jossa kierrätyksen avulla säästyy neitseellisiä raaka-aineita. Lähivuosina meitä tarvitaan entistä enemmän, kun luonnonvarat hupenevat ja jätteiden kierrättäminen on entistä tärkeämpää. Tule mukaan joukkoomme, haemme Vantaalle

TYÖNJOHTAJAA jätehuoltoon pääkaupunkiseudulle

Toimit kuljettajien esimiehenä ja olet osaltasi vastuussa palvelutuotannosta yhdessä muiden työnjohtajien kanssa. Vastaat kaluston operatiivisesta hallinnasta, ajojärjestelystä, resursoinnista sekä työturvallisuudesta. Työnjohtajana osallistut myös hallinnollisiin tehtäviin sekä toimintatapojen kehittämiseen.

Toivomme sinulta logistiikka-, teknisen-, tai muun soveltuvan alan korkeakoulutusta. Arvostamme myös aikaisempaa työkokemusta kuljetus- tai kierrätysalalta. Kokemus esimiestehtävistä on plussaa, mutta ei välttämätöntä. Työnjohtajan jokapäiväisinä työkaluina on monia erilaisia järjestelmiä, joten hyvät IT-taidot sekä nopea oppimiskyky ovat välttämättömiä tehtävässä menestymiseen.

Jos tämä kuulostaa tutulta ja lisäksi olet vielä määrätietoinen vastuunkantaja, jolle on tärkeää pitää asiakkaat tyytyväisenä ja langat pysyvät tiukasti käsissäsi - saatat hyvin olla uusi työnjohtajamme!

Tarjoamme viihtyisän työyhteisön ja vastuullisen työn alan johtavassa yrityksessä. L&T:llä jokainen päivä on erilainen ja tehtävä tarjoaa erinomaiset ammatilliset kehittymismahdollisuudet. Suurena yrityksenä pystymme tarjoamaan myös monipuolisia ura- ja etenemismahdollisuuksia.

Täytä hakemuksesi 19.08.2018 mennessä alla olevan linkin kautta. Huom! Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme työtehtävän heti sopivan hakijan löydyttyä! Lisätietoja tehtävästä 21.6, 4.7 ja 18.7 klo 12-14 tuotantopäällikkö Ville Hokkanen p. 050 385 6595.