(Poistunut julkaisusta)

Työllisyysjohtaja
Jyväskylän kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 21.9.2018

Jyväskylän kaupungin Elinkeino- ja työllisyyspalveluissa työtä tehdään ennakkoluulottomasti ja rivakasti elinvoiman edistämiseksi. Työllisyyspalvelujen tehtävänä on työttömien työnhakijoiden työllistäminen ja työllistymisen edistäminen. Hiljattain työnhakunsa aloittaneet sekä jo pidempään työtä vailla olleet henkilöt saavat meiltä tarpeisiinsa sopivaa henkilökohtaista palvelua. Työnantajille tarjoamme rekrytointiin ja työllistämiseen liittyviä maksuttomia palveluja.

Raikas, uudistuva ja elinvoimainen Jyväskylä on kaupunkistrategian mukaisesti koko kaupungin missio. 

Nyt haemme voimakkaasti muuttuvalle työllisyyden hoidon pelikentälle näkemyksellistä

TYÖLLISYYSJOHTAJAA

toistaiseksi voimassa olevaan virkaan 2.1.2019 alkaen.

Työllisyysjohtajana vastaat työllisyyspalvelujen kokonaisuuden johtamisesta, kehittämisestä ja taloudesta. Kuulut elinkeino- ja työllisyyspalvelujen johtoryhmään ja tuot oman asiantuntemuksesi kaupungin elinvoiman kehittämiseen työllisyyspalvelujen näkökulmasta. Erilaiset verkostot ja niissä aktiivisesti toimiminen ovat keskeisessä osassa työllisyysjohtajan tehtävässä. Ohjaat ja koordinoit työllisyyspoliittisten linjausten toteutumista Jyväskylän kaupungissa yhdessä muiden työllisyyssektorin toimijoiden kanssa. Työllisyysjohtajana pääset tekemään merkityksellistä työtä, jolla on laajoja vaikutuksia niin yksilöiden, työnantajien kuin yhteiskunnankin näkökulmasta.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä riittävä kokemus palvelujen johtamisesta. Odotamme Sinulta työllisyyspalvelujen laajan kentän tuntemusta niin julkisten palvelujen, kolmannen sektorin kuin yksityissektorinkin puolelta. Sinulla on vankkaa kokemusta johtamisesta ja esimiestyöstä sekä näyttöä organisaation ja prosessien tuloksellisesta uudistamisesta ja kehittämisestä.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan.

Virassa aloitus 2.1.2019 tai sopimuksen mukaan. Virassa on koeaika. Tehtävään valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.

Virkaa haetaan sähköisesti osoitteen https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikka/jyv-51-23-18 kautta.

Viran hakuaika päättyy torstaina 11.10. klo 14.

Lisätietoja tehtävästä antaa elinkeinojohtaja Anne Sandelin, p. 014 266 5051 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@jkl.fi.

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.