(Poistunut julkaisusta)

Tutkimusrahoituksen asiantuntija
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT

Alkuperäinen julkaisupäivä 17.5.2018

Organisaation esittely

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT on soveltavan taloustieteellisen tutkimuksen yksikkö, joka toimii valtiovarainministeriön hallinnonalalla. Meitä VATTilaisia on noin 50. Tutkimuksemme palvelevat päätöksentekijöitä, asiantuntijoita ja yhteiskunnallista keskustelua. Tarjoamme monipuoliset työtehtävät innostavassa ja kunnianhimoisessa tutkijayhteisössä Economicum-kampuksella Helsingin ydinkeskustassa ja näköalapaikan ajankohtaiseen taloustutkimukseen.

 

Tehtävän kuvaus

Tutkimusrahoituksen asiantuntijana tuet VATT:n johtoa ja tutkijoita kotimaisen ja kansainvälisen tutkimusrahoituksen hakemisessa ja osallistut kilpaillun tutkimusrahoituksen strategioiden valmisteluun. Vastaat omalta osaltasi rahoitusta koskevien hakemusten ja linjausten valmistelusta ja teet yhteistyötä kotimaisten ja ulkomaisten sidosryhmien kanssa. Tehtäviisi kuuluu myös tutkimustyötä tukevia suunnittelutehtäviä sekä toiminnan seurantaa ja raportointia.
 

Hakijalta odotamme

Tehtävän hoitamisessa tarvitaan monipuolista kokemusta tutkimusorganisaatioista ja tutkimusrahoituksen haun tuesta. Tehtävässä täytyy tuntea kansainväliset sekä kotimaiset rahoittajat ja rahoitusinstrumentit sekä pystyä neuvottelemaan, esiintymään ja kirjoittamaan luontevasti suomeksi ja englanniksi, lisäksi tehtävässä tarvitaan ruotsin kielen tyydyttävää taitoa. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja katsomme ansioksi tohtorin tutkinnon (mielellään taloustieteen alalta).

Arvostamme kykyä itsenäiseen ja oma-aloitteeseen työskentelyyn. Lisäksi tehtävässä tarvitaan yhteistyökykyä sekä kykyä hallita kokonaisuuksia, organisoida tehtäviä ja toimia aikataulupaineen alaisena.

Tehtävä soveltuu hyvin hakijalle, joka on kiinnostunut työskentelemään tutkimuksen ja tutkimushallinnon rajapinnassa ja kehittämään tutkimustyötä tukevia palveluja ja niihin liittyviä prosesseja. Tarjoamme monipuoliset ja haastavat tehtävät kansainvälisessä tutkimusympäristössä sekä hyvät mahdollisuudet oman osaamisen kehittämiseen.

 

Tehtävän tiedot

Tehtävän kesto: Vakinainen

Työaika:   Virastotyöaika

Tehtävä alkaa:   1.8.2018 Aloitus 1.8.2018 tai sopimuksen mukaan.

 

Virka on viraston yhteinen.

 

Tehtävän hakemista koskevat tiedot

Hae viimeistään:   28.5.2018 23:59

ID:   28-537-2018

Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi alla olevaan osoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID. Hakemuksia ei palauteta.

VATT Kirjaamo
PL 1279
00101  Helsinki

 

Palkkaukseen liittyvät tiedot

 Viran tehtäväkohtainen palkka sijoittuu vaativuustasolle V9 –V10 (3 570 – 3 959€/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaista palkanosaa, joka on enintään 50% tehtäväkohtaisesta palkasta. Virassa on kuuden kuukauden koeaika.

 

Tehtävä

Ilmoitettujen työpaikkojen määrä:   1

 

Yhteystiedot

Lisätietoja tehtävästä

Riitta Kajander Johtava asiantuntija, talous- ja hallintojohtaja +358 50 468 3877riitta.kajander@vatt.fi   Essi Eerola Tutkimusjohtaja +358 295 519 407essi.eerola@vatt.fi  

Toimipiste

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
Arkadiankatu 7
PL 1279, 00101 Helsinki