Tutkija / Näytteenottaja Teollisuusalalle
Eezy Henkilöstöpalvelut Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 21.5.2020

Etsimme työntekijää tutkimus ja raportointitehtäviin kemikaalien käsittelyyn


Etsimme asiakasyrityksellemme työntekijää Haapamäelle tutkimus- ja raportointitehtäviin. Työtehtävät koostuvat rautatiealan tuotteita valmistavan yrityksen lopputuotteen kemikaalien tutkimisesta. Työvaiheina mm. näytteenottoa, tulosten tutkimista ja mikä tärkeintä raporttien koostamista. Raportit koostetaan pääsääntöisesti Englannin kielellä, joten hyvä kielitaito on etu. Työssä käsitellään kemikaaleja ja ollaan tekemisissä myös kreosootin kanssa. 

Työtä on tarjolla noin 20-30 tuntia viikossa. Mutta halutessa on mahdollista osallistua myös tuotannon tehtäviin, jolloin työaika voi olla myös täysipäiväinen. Etsimme tekijää, joka voisi aloittaa työt mahdollisimman pian. Työtä on tarjolla syksyyn saakka. Työ sopii myös esimerkiksi alan opiskelijoille. 


----------  

Mitä odotamme hakijalta 
Työssä tulet osaksi tiivistä työyhteisöä, joten hyvät vuorovaikutustaidot ovat tärkeät. Omalla toimialueella työskennellään itsenäisesti, joten kykyä itsenäiseen työhön ja vastuunottokykyä odotetaan. 


Odotamme  työnhakijoilta:

-Koulutusta ja/tai kokemusta (voit olla myös esimerkiksi kemian opiskelija)

-Oma-aloitteisuutta, vastuunottokykyä

-Hyvät tietotekniset taidot, Englannin kielen taito

-Täsmällisyyttä ja tarkkuutta

---------- 

Mitä tarjoamme ja palkka: 

Töitä on tarjolla 20-30 h /  vko.

Palkka: Rautatiealan TES 

Työt alkavat  sopivan työntekijän löydyttyä. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

---------- 
Miten haet työpaikkaa ja hakuaika:

Me Eezyllä haluamme sinut töihin, jätä hakemuksesi ohessa olevasta hakulinkistä.
Täytä lomakkeen tiedot ja liitä CV:si tai muita dokumentteja lomakkeen pohjalle.

Hakuaika päättyy 4.6.2020.

----------



Lisätiedot ja yhteystiedot: 
Mikäli haluat tiedustella lisää, olethan rohkeasti yhteydessä.

Sini Karhu
HR-Asiantuntija
Eezy Henkilöstöpalvelut
0406743630
sini.karhu@eezy.fi


www.eezy.fi


Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1362962
  • Tehtäväalue: Liikenne/kuljetus/ logistiikka
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Osa-aikainen
  • Hakuaika päättyy: 4.6.2020
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Keski-Suomi, Keuruu