(Poistunut julkaisusta)

Tutkija, myynti ja liiketoiminnan kehittäminen / Researcher, Sales & Business Development
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy / Haaga-Helia University of Applied Sciences

Alkuperäinen julkaisupäivä 24.10.2018

Haemme joukkoomme

tutkijaa, myynti- ja liiketoiminnan kehittäminen

Helsinkiin toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen 1.1.2019 alkaen.

Tutkija vastaa alansa tutkimuksesta ja julkaisutoiminnasta ammattikorkeakoulun strategian ja tulostavoitteiden määrittelemässä viitekehyksessä. Hanketyön ja eri tutkimus- sekä yhteistyöverkostojen merkitys korostuu tehtävässä. Tutkijan vastuisiin kuuluu aktiivinen kansallinen ja kansainvälinen hankehaku, yritysyhteistyö ja muu toiminta ulkopuolisen tulorahoituksen varmistamiseksi. Tutkija toimii aktiivisessa yhteistyössä koulutusyksiköiden kanssa uusimman käytettävissä olevan tiedon saattamiseksi eri koulutusohjelmien ja ydinosaamisalueiden käyttöön.

Edellytämme:

  • tohtorin tai lisensiaatin tutkintoa
  • vähintään 5 vuoden työkokemusta työtehtävän kannalta oleelliselta alalta ja työtehtävistä
  • itseohjautuvuutta, oma-aloitteisuutta sekä hyviä organisointi- ja projektinhallintataitoja
  • erinomaisia esitys- ja kommunikointitaitoja sisältäen näytöt aiemmasta julkaisutoiminnasta
  • uteliasta ja ratkaisuhakuista otetta, kykyä analyyttiseen ajatteluun
  • yhteistyötaitoja ja vahvaa halua yhdessä tekemiseen
  • hyvää (suullinen ja kirjallinen) suomen ja englannin kielen taitoa.

Olemassa olevat ja tehtävän kannalta relevantit työelämäyhteydet, verkostot ja kansainvälinen kokemus, sekä näytöt eri rahoitusinstrumenttien osaamisesta katsotaan eduksi.

Tarjoamme dynaamisen ja kansainvälisen toimintaympäristön, innostuneen työilmapiirin ja hyvät mahdollisuudet itsensä kehittämiseen.

Lisätietoja tehtävästa antaa Head of R&D Hannu Vahtera, p. +358404887175, 29.10., 30.10. ja 31.10. klo 12 - 14, sekä 5.11. kello 14 - 15.

Hae tehtävää viimeistään 18.11.2018. Liitä hakemukseesi
a) julkaisuluettelo
b) akateeminen portfolio tai muu yhteenveto, josta käy ilmi akateemiset meriitit, esim. kv-tason tutkimus, kotimaiset ja kansainväliset tutkimusverkostot, sekä menestys tutkimusrahoituksen hankkimiseksi ja
c) vähintään kahden suosittelijan yhteystiedot.

 

Haaga-Helia University of Applied Sciences is now looking

a Researcher, Sales & Business Development

to strengthen its R&D competencies. The contract of employment shall be valid from 1.1.2019 until further notice.

Researcher we seek is capable of conducting independent research within his/her competence area according to Haaga-Helia UAS strategy and his/her individually agreed targets and objectives. Researcher actively works and networks with domestic as well as international partners to initiate new research projects, and is able to seek and secure additional funding for the same. Publishing insights and research results in both academic and non-academic channels is naturally an integral part the job description. Other responsibilities include cooperation with degree programs and contributing towards the continuous development of the educational curricula. Work tasks may also contain some administrative tasks, teaching and thesis supervision work. Researcher reports to Business Programs unit and the work mainly takes place on Haaga-Helia’s campuses in Finland metropolitan area. Domestic and international travelling is required on need basis.

We operate in a matrix organization and it is therefore essential for the candidate to possess good interpersonal and team working skills to operate and deliver results in cooperation with a diverse set of skilled professionals.

Candidates need to possess a doctor’s or a licentiate degree in a suitable field, along with minimum of 5 years of strong professional and practical experience and proficiency in Sales and Business Development. Demonstrated academic merits along with a proven record of accomplishment, for example publications and established project funding, are appreciated. Relevant international working experience and project management skills are regarded as an asset. Good command of at least Finnish and English is a prerequisite to succeed in the role.

We offer our staff a high-quality international working environment and the possibility to participate in the dynamic development of Haaga-Helia. We invest in the well-being of our staff and the development of their expertise.

Further information Head of R&D Hannu Vahtera, tel +358404887175, 29.10., 30.10. and 31.10. at 12 - 14, 5.11. at 14 - 15.

Application period 23.10. - 18.11. Please, attach to your application:
a) List of publications
b) Academic portfolio or other summary demonstrating applicant's scholarly merits, including for example international research and academic networks, and success in obtaining research funding
c) Names and contact details of at least two referees to be contacted for reference.