(Poistunut julkaisusta)

Tuotetukisuunnittelija (LSA/ILS) / Land, Hämeenlinna tai Tampere
Patria

Alkuperäinen julkaisupäivä 24.9.2018

Patria on työpaikka, jossa autat turvaamaan yhteiskuntaa. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset. Lisätietoja löydät osoitteesta www.patria.fi.


Land-liiketoiminta on panssaroitujen pyöräajoneuvojen ja kranaatinheitinjärjestelmien sekä niihin liittyvien järjestelmäratkaisujen ja elinkaaren tukipalvelujen vahva erikoisosaaja.

 

Haemme Land-liiketoimintaan Hämeenlinnaan / Tampereelle vakituiseen työsuhteeseen

TUOTETUKISUUNNITTELIJAA (LSA / ILS)

vahvistamaan Tuotetuen osaamisryhmämme LSA-tiimiä. Tuotetuesta käytetään puolustusvälineteollisuudessa termiä Integrated Logistics Support (ILS), jonka osa alue on Logistics Support Analysis (LSA). Näillä ei ole kovinkaan paljoa yhteistä perinteisen logistiikan tai tuotetuen kanssa. Haemme asiantuntijaa ajoneuvotehtaaseen, jossa suunnitellaan, valmistetaan ja luodaan tukijärjestelmä tuotteen koko elinkaarelle. Tässä tehtävässä toimit osana asiantuntijatiimiä, joka suunnittelee tuotteiden koko elinkaaren aikaisen kustannustehokkaan kunnossapidon. Tuotetuki on meillä integroitu osa tuotekehitystä ja mukana koko tuotekehityksen kaaren.  

Tehtäviisi kuuluvat teoriatasolla tehtävät osajärjestelmien käytettävyys-, huollettavuus- ja luotettavuusanalyysit. Toisaalta käytännön läheisempiä tehtäviäsi on määrittää korjaus- ja huoltokohteita sekä muodostaa asiakkaan huolto-organisaatioon sopivia kustannustehokkaita varaosa- ja erikoistyökalusarjoja. Kykyjesi mukaan on mahdollisuus toimia myös tietojärjestelmien avainkäyttäjänä ja tehdä näiden kehitystyötä. 

Sinulla on tehtävään soveltuva tutkinto (insinööri / DI). Osaamisesi löytyy seuraavilta osa-alueilta: sähkö-, automaatio- tai mekatroniikkajärjestelmät. Autotekniikan tuntemista pidämme etuna. Olet yhteistyökykyinen yli organisaatiorajojen ja ymmärrät sekä sisäisen että ulkoisen asiakkaan tärkeyden. Kommunikoit sujuvasti suomen ja englannin kielellä sekä suullisesti että kirjallisesti.  

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja haasteellisen tehtävän, mahdollisuuden kehittää ja kehittyä osaavassa työyhteisössä sekä konsernimme henkilöstöedut. Tässä työssä pääset mukaan tekemään maailman parhaita pyörillä liikkuvia panssariajoneuvoja. 

MIKSI PATRIA?

  1. Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.
  2. Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.
  3. Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.
  4. Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Director, Product Support Antti Tiesalo puh. 040 869 6912 / antti.tiesalo@patria.fi tai Engineering Manager Markus Karppi puh. 040 869 6734 / markus.karppi@patria.fi.

Täytäthän hakemuksesi mahdollisimman pian, viimeistään 14.10.2018 mennessä osoitteessa www.patria.fi.