Tuotantotyöntekijöitä ruiskupuristinosastolle
Teknikum Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 12.9.2018

Teknikum on johtava pohjoismainen polymeeriteknologia-alan konserni, jonka ratkaisut auttavat asiakkaita ympäri maailmaa. Yhtiö on perustettu vuonna 1989. Teknikum-konserniin kuuluvat Sastamalassa sijaitsevat Teknikum Oy Vammalan tehdas, Teknikum Oy Kiikan tehdas ja Teknikum Sekoitukset Oy Keravalla. Teknikumilla on myös myyntiyhtiö Saksassa, myyntiedustus Venäjällä, tuotantoyhtiö Kiinassa sekä unkarilainen tytäryhtiö nimeltään T-Plasztik. Konsernin henkilöstömäärä on noin 700 henkilöä ja sen liikevaihto n. 70 miljoonaa euroa.

Työnkuva:

Haemme loppuvuoteen tuotantotyöntekijöitä Teknikum konsernin tuotantoon Sastamalaan ruiskupuristinosastolle. Työ pitää sisällään kumi/muovituotteiden valutyötä, muottirakenteiden manuaalista käsittelyä, koneellisesti annosteltavan kumin/muovin valua muotteihin ja tuotteiden viimeistelyä/pakkausta.

Odotamme sinulta:

Aiemmasta tuotantotyön kokemuksesta on tietysti hyötyä, mutta kaikista tärkeintä on hyvä asenne työtä kohtaan, reipas työote ja halua oppia uusia asioita. Tässä tehtävässä tarkkuus, huolellisuus ja ripeys ovat merkittäviä tekijöitä. Onhan sinulla valmius myöskin tehdä työtä 3-vuorossa?

Työssä käytetään paljon kemikaaleja, joten se ei sovellu hakijalle, jolla on astma tai voimakkaita allergioita.

Tarjoamme sinulle:

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn menestyvässä kansainvälisessä yrityksessä. Pääset työskentelemään mukavassa ja ammattitaitoisessa porukassa. Tehtävässä menestymisen tueksi saat hyvän perehdytyksen työhön.

Kiinnostuitko:

Aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Mikäli siis kiinnostuit paikasta, laita hakemus mahdollisimman pian. Lisätietoja tehtävästä antaa HR Konsultti Teija Rauhala puh 040 585 1920, tai teija.rauhala@adecco.fi.

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1181570
  • Työsuhde: Muu
  • Työn tyyppi: Muu
  • Hakuaika päättyy: 30.9.2018
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Sastamala