Tuotantotyöntekijöitä, Pirkanmaa
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 13.6.2018

Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme mukanasi kaikissa elämäsi vaiheissa ja pyrimme siihen, että sinulla on työpaikka, jossa viihdyt. Meille työnantajana vastuullisuus merkitsee siten työntekijöistämme huolehtimista, josta kertoo myös vuosittaisen työtyytyväisyyskyselymme tulokset, jossa yli 96% työntekijöistämme suosittelee meitä sekä rekrytoijana että työnantajana.

Haemme reippaita ja hyvän asenteen omaavia tuotantotyöntekijöitä asiakasyritykseemme Pirkanmaalle.

Etsimiämme henkilöitä yhdistävät hyvä asenne työntekoa kohtaan sekä halu oppia uutta ja työskennellä tuotannossa. Halukkuus tuotantotöihin voi kummuta esimerkiksi koulutuksesta, harrastuneisuudesta tai kaverin vinkistä. Aiempi kokemus ei ole välttämätöntä, sillä työtehtäviä tehdään kokeneemman työparin kanssa.

Tuotantotöitä on tarjolla kokoaikaisesti, osa-aikaisesti sekä keikkaluonteisesti hakijan toiveista riippuen aina muutaman viikon keikoista useiden kuukausien pituisiin työsuhteisiin, jonka jälkeen hyvillä tekijöillä on mahdollisuus rekrytoitua asiakkaan omille kirjoille. Työt alkavat sopimuksen mukaan heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Kiinnostaako tuotantotyöt? Laita hakemuksesi meille heti tänään ja kerro mahdollisimman tarkasti aiemmasta osaamisestasi ja mielenkiinnonkohteistasi, jotta osaamme kohdentaa hakemustasi juuri sinulle sopiviin tuotantotöihin. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana.

Katso myös avoinna olevat muut työpaikkamme ja jätä hakemuksesi. Jos et löytänyt tällä kertaa mitään itsellesi sopivaa, jätä avoin hakemuksesi, niin olemme sinuun yhteyksissä juuri sinulle sopivan työpaikan ilmaantuessa.

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1146345
  • Työsuhde: Muu
  • Työn tyyppi: Muu
  • Hakuaika päättyy: 27.6.2018
  • Hakuosoite: www-osoite