Tuotantotyöntekijä
WorkPower Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 31.5.2018

WorkPower on luotettava, vuodesta 2003 toiminut rekrytointialan yritys. Rekrytoimme henkilöstöä suoraan asiakasyrityksillemme sekä vuokraamme eri alojen osaajia. Toimimme koko Suomen alueella sekä kansainvälisillä markkinoilla. Vuosittain WorkPowerin kautta saa työtä yli 2000 henkilöä. Liikevaihtomme on noin 24 MEUR ja myyntimme kasvoi 60 % edellisvuodesta ja kasvumme jatkuu yhä.

Etsimme Lopella sijaitsevaan asiakasyritykseemme tuotantotyöntekijää pitkäaikaiseen työsuhteeseen.

Tehtävään valittavan henkilön työnkuva on monipuolinen. Työtehtäviin tulee sisältymään muun muassa putkien sahausta, peittausaltaan hoitamista sekä jonkin verran varastointia.

Toivomme hakijan olevan oppimishaluinen ja käsistään kätevä, sekä hyvän asenteen omaava tekijä. Peittausaltaan hoitaminen edellyttää lisäksi huolellista työotetta. Erityisiä koulutusvaatimuksia tässä tehtävässä ei ole, mutta esimerkiksi metallialan perustutkinto antaa sinulle hyvät valmiudet työstä suoriutumiseen.

Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan heti tehtävään sopivan henkilön löydyttyä. Mikäli yrityksen tilauskannat pysyttelevät nykyisellä tasollaan, töitä on tiedossa pitkälle tulevaisuuteen.

Palkkauksessa noudatamme teknologiateollisuuden työehtosopimusta.

Mikäli kiinnostuit tehtävästä, käy jättämässä hakemuksesi palkkatoiveineen kotisivujemme kautta.

Toimi pikaisesti, haku päättyy sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antavat:

Mira Salomaa, mira.salomaa@workpower.fi

Lasse Lehtinen, lesse.lehtinen@workpower.fi

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1142121
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 24.6.2018
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Loppi