(Poistunut julkaisusta)

Tuotantotalouden insinööri (AMK/DI) logistiikan esimiestehtäviin/työnjohtoon
Värväämö

Alkuperäinen julkaisupäivä 18.9.2019

Värväämme asiakkaallemme rakennustyömaiden logistiikka koordinointiin ja työnjohtoon soveltuvaa henkilöä. Ideaalitapauksessa sinulla on esim. tuotantotalouden (tai vastaava) insinöörin tutkinto (AMK/DI) sekä kokemusta rakennustyömailla työskentelystä. Rakennustyömaakokemus voi olla kesätöistä tai harjoitteluista hankittua.

Asiakkaamme toimisto sijaitsee Verkkosaaressa. Yrityksessä on välitön työilmapiiri ja aitoa yhdessäoloa, apua annatetaan mielellään. Henkilökunnalle on tarjolla laaja työterveyshuolto. Töissä on 14 toimihenkilöä sekä n. 20-30 vuokratyöntekijää.

Työnkuvasi: Työskentelet sekä rakennuskohteessa että toimistossamme Helsingissä. Vastuullasi on valvojan kanssa yhteistyössä toimiminen. Suunnittelet työmaalogistiikkaa toiminnanohjausjärjestelmällä. Esimiehenä vastaat aluetyhjennyksien ja tavaravirtojen suunnittelusta ja aikatauluttamisesta sekä tavaroiden haalaamisesta. Alaisuudessasi on työmaalla n. 5-10 hlöä. Aiempaa esimieskokemusta ei vaadita.

 

TYÖTEHTÄVÄ: Logistiikan esimiestehtävät
TYÖPAIKAN SIJAINTI: Pääkaupunkiseutu
TYÖN KESTO: Aloitus on sopimuksen mukaan. Tehtävä on vakituinen ja työsopimus tehdään suoraan asiakasyrityksen kanssa.

 

TÄHÄN HOMMAAN EDELLYTÄMME:

-Olet koulutukseltasi Tuotantotalouden insinööri (AMK/DI) tai vastaava.
-Aikaisempaa kokemusta rakennustyömaalla työskentelystä (esim. kesätyöt).
-Valmiutta toimia esimiestehtävissä (aiempi esimieskokemus ei pakollinen).
-Neuvottelutaitoja ja asiakaspalveluhenkisyyttä.
-IT-ohjelmien sujuvaa käyttöjä.
-Sujuvaa suomen kielen taitoa.

 

MITÄ ME TARJOAMME:

-Hyvän perehdytyksen ja mukavan porukan tuen.
-Mahdollisuuksia edetä uralla sekä osaamistasi vastaavan palkan.
-Laajan työterveydenhuolto.

*Lue tästä linkistä, miten autoimme Habia löytämään uuden työpaikan.*

Lähetä CV hakulinkistä tai sonja.vainio@varvaamo.fi. Aloitamme hakijoiden haastattelun jo hakuaikana, joten toimi pikaisesti. Olemme sinuun yhteydessä kahden viikon sisällä hakemuksen jättämisestä, mikäli tulet valituksi jatkoon. Haku päättyy 13.10.2019.

Värväämö on henkilöstöpalvelufirma, josta löydät rakennusalan ja teollisuuden työpaikat. Olemme toimineet vuodesta 2015 lähtien ja viime vuonna yli 50 toimihenkilöä sai kauttamme uuden työpaikan. Me ei jakseta olla turhantärkeitä tai piiloutua pikkutakkeihin ja korulauseisiin. Tärkein tehtävämme on etsiä sinulle töitä, joissa viihdyt ja pärjäät. Tykätään sanoa, että meillä on kovimmat duunit ja pehmeimmät arvot. Soita Sonja p. 040-5085162 tai Juho p. 050-5149958 ja kysy lisää, puhelusi on tervetullut!