(Poistunut julkaisusta)

Tuotantoinsinööri
Peab

Alkuperäinen julkaisupäivä 21.6.2018

Toimintamme kasvaessa haemme Oulun yksikköömme lisävahvistukseksi tuotantoinsinööriä. Yksikkömme on vajaan 20 toimihenkilön ja noin 30-40 oman työntekijän paikallinen työyhteisö, jossa arvot, hyvä yhteishenki ja toisten kunnioittaminen ovat kulmakiviämme. Paikallisen toimintamme tukena on yhtiön toimintajärjestelmä ja vakaa konserni.

Tehtäviisi kuuluvat muun muassa aikataulu- ja kustannusseuranta sekä hankintojen tekeminen. Hoidat myös perehdyttämiseen ja tiedottamiseen liittyviä tehtäviä sekä osallistut työmaan työturvallisuuden ylläpitoon. Tehtävä edellyttää soveltuvaa rakennusalan koulutusta sekä aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä. Sinulla on asiakaslähtöinen ote ja kykenet toimimaan ajoittain hektisissäkin tilanteissa.

Viimeinen hakupäivä 15.7.2018