(Poistunut julkaisusta)

Tuotantoapulainen painoalalle
Nordic Henkilöstöpalvelut Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 12.3.2018

Tehtävän kuvaus:

Me täällä Nordic Henkilöstöpalveluissa toivotamme sinut tervetulleeksi hakemaan kauttamme töitä! Rekrytoinnin ammattilaisena tehtävämme on yhdistää oikeat tekijät oikeisiin töihin. Olemme mukanasi kaikissa elämäsi vaiheissa ja pyrimme siihen, että sinulla on työpaikka, jossa viihdyt. Meille työnantajana vastuullisuus merkitsee siten työntekijöistämme huolehtimista, josta kertoo myös vuosittaisen työtyytyväisyyskyselymme tulokset, jossa yli 96% työntekijöistämme suosittelee meitä sekä rekrytoijana että työnantajana.

Haemme painoalan asiakkaallemme reippaita tuotantotyöntekijöitä Tampereelle.

Olethan oma-aloitteinen, reipas ja sinulla on halu oppia uusia asioita. Alan työkokemus tai työhön soveltuva koulutus katsotaan eduksi, mutta tärkeintä on reipas asenne työtä kohtaan. Työtä tehdään kolmessa vuorossa ja se on keikkaluonteista, jolloin työtuntien määrä on mahdollista sovittaa esimerkiksi opintojen tai toisen työn oheen. Työtehtäviin kuuluu pakkaustyötä ja tuotannon tehtäviä.

Aloitamme haastattelut jo hakuaikana, joten jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian! Työhakemuksesi voit jättää sähköisen hakujärjestelmämme kautta osoitteessa www.nordic.fi ja kerro samalla osaamisestasi, työtaustastasi sekä käytettävyydestäsi. Kutsumme hakijoita haastatteluun hakemusten perusteella, joten täytäthän tietosi ja osaamisesi mahdollisimman kattavasti.

Katso myös avoinna olevat muut työpaikkamme ja jätä hakemuksesi. Jos et löytänyt tällä kertaa mitään itsellesi sopivaa, jätä avoin hakemuksesi, niin olemme sinuun yhteyksissä juuri sinulle sopivan työpaikan ilmaantuessa.