Tuotannontyöntekijöitä Kalaneuvos Oy:lle (5 paikkaa)
Kalaneuvos Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 31.10.2019
Kalaneuvos Oy
Kalaneuvos on suomalainen perinteikäs perheyritys, jolla on yli 40 vuoden kokemus herkullisten kalatuotteiden valmistamisesta. Vuosien saatossa, jatkuvan kehitystyön ja aidon intohimon myötä heistä on kasvanut alan suurin toimija kotimaisilla kalamarkkinoilla. Tuotteiden korkean laadun ja ylivoimaisen maun takaavat taidokkaasti jalostetut tuotteet, Suomen puhtaissa vesissä kasvaneet ja kasvatetut kalat sekä parhaat tuontiraaka-aineet. Tänä päivänä yritys on Suomessa alansa edelläkävijä, joka harjoittaa kalanjalostusta, kalan tukkukauppaa, maahantuontia ja vientiä. Silti kalatuotteet syntyvät yhä perheen ja yrityksen perinteitä vaalien.

Olemme ylpeitä osaamisestamme ja meille on kunnia-asia, että Kalaneuvoksen kala maistuu aina yhtä hyvältä. Ennen kaikkea olemme ylpeitä omasta henkilökunnastamme, joka on menestymisemme ydin ja varmistaa kehittymisemme myös tulevaisuudessa. Pääkonttorimme ja tuotantomme sijaitsevat Sastamalassa, jossa työllistämme tällä hetkellä vähän yli 100 henkilöä, joista tuotannon tehtävissä toimii noin 50 työtekijää. Voit tutustua toimintaamme tarkemmin osoitteessa www.kalaneuvos.fi

Toimenkuva
Haemme asiakkaallemme Kalaneuvos Oy:lle tuotannon kasvaessa 5 tuotannontyöntekijää. Työtehtäviin kuuluu mm. kalan käsittely sekä pakkaus vakuumikoneella. Työ tapahtuu arkisin kahdessa vuorossa klo 06:00 – 14:00 ja klo 14:00 – 22:00 (40h/vko). Työtä tehdään pääosin seisten ja työ sisältää nostelua, joten työ on fyysistä. Työtilat ovat viileät, lähellä +2-6 -astetta.
Odotamme sinulta
Olet etsimämme henkilö, mikäli sinulla on reipas asenne ja osaat tarttua työtehtäviin myös oma-aloitteisesti. Olet työssäsi huolellinen ja vastuullinen, ja viihdyt osana tiimiä. Kysyt rohkeasti apua ja autat tarpeen tullen tiimikaveriasi.
Koulutus ja työkokemus
Elintarvikealan koulutus tai aiempi kokemus elintarvikealalta katsotaan eduksi. Sinulla tulisi olla myös hygieniatodistus, mutta tähän saat tarvittaessa koulutuksen työsuhteesi aikana.
Muut tiedot
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden pitkään työsuhteeseen kasvavassa ja vakavaraisessa perheyrityksessä. Pääset tekemään töitä ammattitaitoisessa, mukavassa ja hyvinvointiin panostavassa työyhteisössä. Lisäksi tarjoamme sinulle kattavan perehdytyksen tuleviin työtehtäviisi ja elintarvikealaan. Palkkaus määräytyy elintarvikealan teollisuuden työehtosopimuksen mukaisesti ja sinun on mahdollista päästä tuotantopalkkiojärjestelmän piiriin.

Työt alkavat heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Työ alkaa perehdytyksellä ja aluksi laadimme 6 kuukauden määräaikaisen sopimuksen, jonka jälkeen mahdollista saada vakituinen työ, joten toivomme sinulta sitoutuneisuutta työhön. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana, joten toimi pikaisesti! Lähetä hakemus jo tänään!
Kesto
Aluksi 6kk määräaikainen, jonka jälkeen mahdollisuus vakinaistua.
Lisätietoja
Suvi Pelto-Knuutila, sastamala@vmp.fi, 0440561333/0445964500
Hakeminen
Hae paikkaa viimeistään 20.11.2019 mennessä.
Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1312419
  • Tehtäväalue: Teollisuus/tuotanto
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 20.11.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Yhteyshenkilö: Suvi Pelto-Knuutila (sastamala (a) vmp.fi)
  • Puhelin: 0440561333/0445964500
  • Sijainti: Sastamala