(Poistunut julkaisusta)

Tuotannon työntekijöitä loppuvuoden sesonkiin
Barona Kunnossapito Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 16.9.2019

Haemme työntekijöitä tuotannon töihin loppuvuoden sesonkiin Lahden seudulle.

Etsimme toimeentarttuvia ja reippaita työntekijöitä asiakasyrityksemme Lahteen teollisuuden töihin. Työ on erilaista koneenkäyttö ja -valvontatyötä. Katsomme eduksi aikaisemman kokemuksen teollisuuden töistä, mutta hyvällä ja oppivalla asenteella pärjäät myös pitkälle. Kaikkien koneiden ja työpisteiden tehtävät opetetaan. Työ sopii hyvin myös esimerkiksi välivuotta viettävälle.

Töitä on tarjolla talvisesongin ajan marras- joulukuun ajan.

Työpisteissä töitä tehdään pääasiassa seisten ja työhön kuuluu myös erilaisten tuotteiden nostelu, joten perusvalmius fyysiseen työhön tulisi löytyä. Työtä tehdään 2-vuorossa arkipäivisin (vuoroviikoin aamu- iltavuoro).

Työt alkavat marraskuun aikana.

Työpaikalle pääsee Lahden keskustasta hyvin julkisilla kulkuneuvoilla. Työpaikka sijaitsee Lahden alueella.

Tässä työssä pääset oppimaan uutta ja konkreettisesti tekemään.

Käy jättämässä hakemus meille rekrytointijärjestelmäämme oheisen linkin kautta ja kerro hakemuksessasi aikaisemmasta työkokemuksestasi ja osaamisestasi tai jätä cv:si vaihtoehtoisesti liitteeksi.

Lisätietoja tehtävästä voit tiedustella Baronalta: Mari Ylä-Uotila / puh. 050 572 4853.

Parhaiten olemme tavoitettavissa keskiviikkoisin ja torstaisin klo 9-10 välillä.