(Poistunut julkaisusta)

Tuntiopettaja / TREDU rakennusmaalaus
Ammatillinen koulutus, Tredu Hervanta

Alkuperäinen julkaisupäivä 20.1.2021

Ammatillista etumatkaa - Rohkee, Retee ja Reilu Tredu. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on Suomen toiseksi suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Tredu toimii kahdeksan kunnan alueella Pirkanmaalla, palveluita tarjotaan valtakunnallisesti. Tredussa opiskelee vuosittain noin 17 000 nuorta tai aikuista. Henkilöstöä on noin tuhat. Tredu palvelee yrityksiä henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Tredu tarjoaa yrityksille mm. täydennyskoulutusta, osaavia työntekijöitä ja opiskelijoita oppisopimuksella ja koulutussopimuksella. Ammatilliseen koulutukseen hakeudutaan sekä jatkuvan haun, että yhteishaun kautta.

Haettavana vakituinen päätoiminen tuntiopettajuus rakennusmaalaus 8.2.2021 alkaen. Pääasiallinen toimipiste palvelussuhteen alkaessa on Hervannan kampus, Hepolamminkatu 10, Tampere.

Tehtävänä on toimia OMA-opettajana sekä ammatillisten aineiden käytännön- ja teoria opetuksessa pääsääntöisesti nuorten koulutuksessa.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 § 13 mukaan. Muodollisesti kelpoisten hakijoiden puuttuessa myös epäpätevä henkilö voidaan nimetä määräajaksi tehtävään.

Tehtävä edellyttää ajantasaista pintakäsittelyalan tuntemusta, kokemusta pintakäsittelyalan käytännön työtehtävistä, organisaatiokykyä sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.

Tehtävän hoitamisessa eduksi katsomme nuorten opetuskokemuksen, hyvät työelämäyhteydet alan yrityksiin ja sidosryhmiin sekä oppilaitoksen tietojärjestelmien hallinta.

Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.

Lisätietoja tehtävästä antaa vs. koulutuspäällikkö Mika Uronen puh. 040 711 5439 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@tampere.fi.

Hakuaika päättyy 2.2.2021.

Hakeminen Kuntarekryn kautta ja ohjeet hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/meille-toihin.html.
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, hr.pirkanmaa@monetra.fi

On vain yksi Tampere, mutta monta syytä tulla ja jäädä. Tampereen tavoitteena on olla korkean osaamisen kaupunki, arjen ykkönen ja vetovoimainen elämyskaupunki. Olemme kompaktin kokoinen kaupunki, jossa tykätään työskennellä, asua ja opiskella. Tehtävämme on varmistaa, että palvelut ovat sujuvia, liikkuminen helppoa ja vapaa-ajan mahdollisuudet monipuolisia. Tarjoamme sinulle Tampereen kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä sekä monipuoliset työsuhde-edut. Tule osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Tule Tampereen tekijäksi!

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja tehtävästä antaa vs. koulutuspäällikkö Mika Uronen puh. 040 711 5439, etunimi.sukunimi@tampere.fi