(Poistunut julkaisusta)

Trade Manager
Staples Finland Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 5.2.2020

When your space works, everything works - Staples Finlandilla me tunnemme niin yritykset kuin erilaiset työympäristötkin.

Kansainvälisenä kokonaisratkaisujen toimittajana tavoitteenamme on luoda työympäristöjä, jotka vastaavat tämän päivän vaatimuksiin, ja jotka auttavat ihmisiä tekemään työtään paremmin. Asiantuntijamme auttavat yrityksiä löytämään juuri heille sopivat ratkaisut, tuotteet ja palvelut – oli tila mikä tahansa.

Staples Finland kuuluu kansainväliseen Staples Solutions konserniin, joka toimii yli 30:ssa Euroopan maassa. Staples Solutionsin pääkonttori sijaitsee Amsterdamissa ja konsernin liikevaihto on 1,4MRD euroa. Staples Finland toimii Suomessa valtakunnallisesti, vuosikymmenten kokemuksella. Oma pääkonttorimme Helsingin Pitäjänmäessä on kaiken luovuutemme kehto – tilat ovat valmistuneet tänä vuonna ja pitävät huolen työssä viihtymisestä ja hyvinvoinnista__.

Tunnetko IT, teknologia ja ergonomiatuotteistot kuin omat taskusi? Tai ainakin olet niistä erityisen kiinnostunut?

Haemme nyt hankintatiimiimme Trade Manageria vastaamaan IT, teknologia- ja ergonomiatuotteiden valikoimasta sekä tuotteiden ylläpidosta ja toimittajayhteistyöstä. Tässä tehtävässä pääset myös vaikuttamaan tuotteiden markkinointiin yhdessä markkinointiosaston kanssa.

Tehtävässä menestyminen vaatii aikaisempaa kokemusta, mutta voit hyvin olla urasi alkupuolella, sillä tässä tehtävässä pääset oppimaan paljon uutta. Riittää, että sinulla on ymmärtämystä tilaustoimitusketjusta sekä voimakasta kiinnostusta IT, teknologia ja ergonomiatuotteisiin sekä alan trendeihin ja kehitykseen.

Hyvät vuorovaikutus- ja kommunikointitaidot ovat työssäsi ehdottomat sillä työskentelet usean eri sidosryhmän kanssa ja pidät monia lankoja käsissäsi. Lisäksi tarvitset vahvaa MS Excel osaamista, jotta pystyt käsittelemään isompiakin datamääriä vaivatta. Ymmärrät hyvin laajoja kokonaisuuksia ja käytät työssäsi sujuvasti suomea ja englantia.

Yhtiönä olemme muutosmatkalla – visiomme on olla parhaiden työympäristöjen tekijä. Saavutamme sen yhteistyöllä ja omistautumisella, pitäen asiakaslupauksen kirkkaana mielessä. Lupaammekin sinulle jatkuvaa muutosta, jonka lomassa pääset uudistamaan sekä meidän työkaluja, että tapaamme palvella asiakkaitamme. Arvostamme halua kehittää ja kehittyä, tarjoammekin erilaisia mahdollisuuksia itsensä kehittämiselle. Henkilöstökokemus on koko organisaation agendalla, positiivisen kehityksen näkee ja tuntee meillä arjessa.

Uusi työympäristömme Helsingin Pitäjänmäessä on yrityksemme käyntikortti ja se sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä. Tarjoamme myös erinomaiset henkilöstöedut.

Jos tunnistit itsesi ja uskot, että me voisimme olla seuraava polku urallasi, niin lähetäthän vapaamuotoisen hakemuksesi ja ansioluettelosi pikaisesti, viimeistään 23.2.2020. Haastatteluja järjestetään jo hakuajalla ja aloitus tehtävässä on mahdollisimman pian. Lisätietoja tehtävästä antaa Sari McEvoy numerosta 050 468 8382 ja Jenni Still numerosta 045 665 8000.