Toimitusjohtaja
Tietoa tehtävästä
Toimitusjohtaja
Jätevedenpuhdistusta vesistöjen ja Tampereen seudun hyväksi!
Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy rakentaa parhaillaan Tampereen Sulkavuoreen kalliotiloihin sijoittuvaa jätevedenpuhdistamoa. Yhtiö toteuttaa myös siihen liittyen viemärilinjoja, kalliotunnelit ja kaksi suurta jäteveden pumppaamoa. Investointi valmistuu kokonaisuudessaan 2026, mutta jäteveden käsittely alkaa jo loppuvuodesta 2025. Hankkeessa ovat mukana Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi.
Käyttöönottovaiheen lähestyessä ja nykyisen toimitusjohtajan siirtyessä johtamaan meneillään olevaa investointihanketta, etsimme nyt
TOIMITUSJOHTAJAA
luotsaamaan arvojemme mukaisesti yhtä seutukunnan merkittävimmistä ympäristötoimijoista!
Tulevalta toimitusjohtajaltamme odotamme kokemusta vesihuoltolaitoksen tulosvastuullisesta johtamistyöskentelystä. Organisaatiomme tulee koostumaan noin 20 henkilön asiantuntevasta joukosta. Johdat henkilöstöä edestä, luot hyvää ilmapiiriä, kannustat ja osallistut. Olet kiinnostunut toiminnan kehittämisestä ja aktiivisesti seuraat alaa kokonaisuudessaan, viet toimintaamme eteenpäin tulevaan katsoen, ympäristötietoisesti ja arvomaailmamme mukaisesti. Tarvittaessa toimit isossa roolissa myös sidosryhmäyhteistyössä ja viestit sujuvasti erilaisissa yhteistyöfoorumeissa. Ihmisten johtamisen lisäksi ymmärrät talouden hoidon merkityksen organisaation menestymisen kannalta, osaat analysoida ja suunnitella toimintaa lukujen pohjalta.
Sinulla on ylempi, soveltuva korkeakoulututkinto tekniikan alalta. Odotamme valittavalta henkilöltä kokemusta vesihuoltolaitoksen tulosvastuullisista johtotehtävistä vähintään viiden vuoden ajalta sekä näkemyksellisyyttä yhteiskuntaan liittyvistä ympäristöasioiden painopistealueista. Arvostamme myös kokemusta jäteveden käsittelystä. Sinulla on vahvat vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot ja kykyä toimia vaikuttavassa asemassa alan sisällä.
Lähde mukaamme kehittämään kestävää, seudullista jätevedenkäsittelyä!
Tarjoamme sinulle ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä osallistumaan alueellisesti erittäin merkittävän hankkeen rakentamiseen ja käyttöön. Tarjoamme sinulle vastuullisen tehtävän, jossa ihan aidosti pääset vaikuttamaan.
Kiinnostuitko tehtävästä?
Soita lisätietoja tehtävästä, organisaatiosta ja itse hankkeesta Eezy Personnel Oy:n seniorikonsultti Johanna Aholalta, p. 0400 739 308.
Jätä hakemuksesi, CV:si ja palkkatoiveesi meille 19.6.2023 klo 15.00 mennessä osoitteessa: eezypersonnel.fi