(Poistunut julkaisusta)

Toimitusjohtaja
Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 8.5.2020

Haemme yhtiölle uutta 

Toimitusjohtajaa 

Toimitusjohtaja johtaa ja kehittää yhtiötä alalla ja asiakastarpeissa tapahtuvia muutoksia ennakoiden. Yhtiön liikevaihto vuonna 2019 oli noin 24 milj. euroa ja henkilökunnan määrä kuusi henkilöä. Yhtiön junakaluston kokonaismäärä on kaikkiaan 81 junayksikköä.

Pääkaupunkiseudun junaliikenne tulee kasvamaan lähivuosina ja edellyttää yhtiöltä kaluston lisähankintoja. Helsingin seudun liikenne tulee arvioimaan lisäkalustotarpeen vuoden 2020 aikana, minkä jälkeen yhtiö käynnistää hankintamenettelyn. 

Pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteen operoinnin ensimmäinen kilpailutus saadaan päätökseen kevään aikana ja kilpailutettu liikenne toteutetaan yhtiön kalustolla. Yhtiö on osallistunut tiiviisti kilpailun valmisteluun ja toteutukseen junien kunnossapidon sekä varikkotilojen osalta. 

Toimitusjohtajan tehtävä edellyttää hyvää hankinta-, sopimus- ja rahoitusosaamista, neuvottelutaitoja sekä hyvää yhteistyökykyä eri toimijoiden ja sidosryhmien kanssa. Joukkoliikennealan ja sitä koskevan erityislainsäädännön tuntemus antaa merkittävää etua tehtävän menestyksellisessä hoitamisessa. 

Edellytämme tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja erinomaista englannin kielen taitoa. Kokemuksen kautta hankittua osaamista arvostetaan myös tehtävää täytettäessä. 

Tarjoamme näköalapaikan pääkaupunkiseudun kehittyvään joukkoliikenteeseen sekä monipuolisen ja haastavan tehtäväkokonaisuuden.

Lähetä hakemuksesi palkkatoivomuksineen 26.5.2020 mennessä osoitteella tuula.saxholm@hel.fi. Lisätietoja tehtävästä antaa hallituksen pj. Tuula Saxholm, p. 050 511 0264 tai toimitusjohtaja Yrjö Judström, p. 050 559 1902.