Toimitusjohtaja, Unikulma Oy
Unikulma OyTietoa tehtävästä
Unikulma on menestyvä ja vakavarainen perheyritys, joka on tunnettu laadukkaista tuotteistaan ja asiakaslähtöisestä palvelustaan. Yrityksen tavoitteena on jatkuvasti kehittää tuotteitaan ja tarjota asiakkailleen parhaan mahdollisen unikokemuksen yksilöllisten ratkaisujen avulla.
Etsimme Unikulma Oy:lle nyt uutta Toimitusjohtajaa johtamaan muutosta ja viemään yritys seuraavalle tasolle, nykyisen toimitusjohtajan, yhtiön perustajan ja omistajan, siirtyessä konsernin hallituksen puheenjohtaja -rooliin. Jos olet kokenut, kunnianhimoinen ammattilainen, jolla on vahva liiketoimintaosaaminen, näyttöjä muutoksen aikaansaamisesta ja intohimo johtaa ihmisiä sen läpi, saatat olla etsimämme henkilö.
Tehtävän kuvaus
Toimitusjohtajana tulet ottamaan kokonaisvastuun koko yhtiön operatiivisesta liiketoiminnasta. Tulevalta toimitusjohtajalta toivomme:
- Vahvaa kokemusta ja näyttöjä vastaavista tehtävistä kuluttaja- tai B2B-liiketoimintaympäristössä, Suomessa ja kansainvälisesti.
- Kehittämisorientoitunutta tapaa toimia sekä kykyä hallita tarvittaessa koko arvoketju kuluttajatuotteiden valmistuksesta, logistiikasta, myymäläverkostosta, asiakastiedon hyödyntämisestä aina brändi ja tuote- &palveluportfolion kehittämiseen.
- Erinomaisia vuorovaikutus- ja johtamistaitoja, sekä kykyä motivoida ja innostaa koko organisaatio läpi muutoksen, kohti kunnianhimoisia kasvu- ja kannattavuustavoitteita.
Hakijalta odotamme
Hakijalta toivomme vähintään useamman vuoden kokemusta johtotehtävistä, toimitusjohtajana, tai liiketoiminnan vetovastuusta itsenäisessä, tulosvastuullisessa roolissa. Arvostamme näyttöjä menestyksekkäästä liiketoiminnan kehittämisestä, kokemusta vastaavista liiketoimintaympäristöistä ja perheyrityksen dynamiikan ymmärtämistä.
Tarjoamme
Tarjoamme mahdollisuuden vaikuttaa yrityksemme ja sen vahvan brändin tulevaisuuteen ja työskennellä työympäristössä, jossa arvostetaan jatkuvuutta. Tehtävässä menestyäksesi saat tueksi Unikulma-yritysryhmän johdon, ammattitaitoisen sekä sitoutuneen työyhteisön ja perheyrityksen tarvittaessa hyvinkin nopean ja rohkean päätöksentekokyvyn.
Hakuprosessi
Olisitko sinä Unikulman uusi toimitusjohtaja? Jos vastasit kyllä, niin älä epäröi vaan hae tehtävää mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 19.1.2025 mennessä. Liitäthän mukaan hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoiveesi. Kerrothan hakemuksessasi miksi juuri sinä olisit oikea henkilö tähän tehtävään. Käymme hakemuksia läpi koko hakuprosessin ja keskustelemme tehtävään sopivien henkilöiden kanssa jo hakuaikana, mutta voit rauhassa miettiä asiaa, olla yhteydessä ja lähettää oman hakemuksesi hakuajan loppuun saakka.
Yhteystiedot
Onko sinulla kysyttävää tehtävään liittyen tai haluatko kuulla lisätietoja tehtävästä? Laita hakemus ja ole tarvittaessa ystävällisesti suoraan yhteydessä Unikulman kumppanina tässä haussa toimivaan, Eilakaisla konsernin toimitusjohtaja, Antti Soroon, sähköpostitse antti.soro@eilakaisla.fi tai puhelimitse 050 516 3388. Voit soittaa hänelle maanantaina 23.12. klo 11-13, perjantaina 27.12. klo 11-13, tiistaina 7.1.2025 klo 11-13, torstaina 9.1.2025 klo 11-13, tiistaina 14.1. klo 10-13 tai torstaina 16.1. klo 10-12.. Emme valitettavasti käsittele tai huomio CV:itä tai hakemuksia, jotka saapuvat sähköpostilla, vaan käytäthän vain yllä mainittuja tapoja ja kanavia.
Tietoa työnantajasta
Unikulma on ollut enemmän kuin huonekaluliike jo 39 vuoden ajan. Tehtävämme on auttaa asiakasta ymmärtämään unen ja levon merkitys palautumisessa ja kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa sekä nukkumaan paremmin.
Unikulma on vakavarainen suomalainen perheyritys, joka on toiminut paremman unen asialla jo vuodesta 1985. Unikulma työllistää n. 100 henkilöä 12 myymälässä sekä omalla tehtaallaan Vantaalla. Valmistamme pääasiallisesti ergonomisia sekä yksilöllisiä vuoteita, anatomisia tyynyjä ja teknisiä vuodetekstiilejä. Yksilöllisesti räätälöityjen patjojen valmistuksessa käytämme patentoitua Uniklab®-mittalaitetta, joka mittaa patjaan kohdistuvaa pintapainetta. Unikulman tuotevalikoima sisältää kaiken tarvittavan makuuhuoneeseen terveellistä unta sekä korkeaa asiakastyytyväisyyttä vaalien.Yli 90 % asiakkaistamme suosittelee meitä vilpittömästi muille ja haluamme kehittää nykyisille ja uusille asiakkaille koko ajan parempia innovaatioita ja tuotteita.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/eilakaisla/0105926-6
- Auranmaan Tilitiimi Oy Kirjanpitäjä, Auranmaan Tilitiimi Oy
Unikulma Oy muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle