(Poistunut julkaisusta)

Toimistoassistentti
Karhula Foundry

Alkuperäinen julkaisupäivä 30.1.2018

Haemme Kotkaan Karhulan Valimolle Toimistoassistenttia.

Sulzer Pumps ilmoitti joulukuussa 2015 sulkevansa valimon. Syyskuussa 2016 valimo- ja konepajateollisuuden ammattilaiset Pekka Kemppainen, Ilkka Hakala ja Jyrki Laitinen ostivat valimon. Sulzer pysyi merkittävänä asiakkaana.

Uusi yhtiö Karhulan Valimo Oy työllisti heti 54 henkeä. Tuotanto jatkui 5 M€:n vuosiliikevaihtoa vastaavalta tasolla. Kevään 2017 kuluessa se on kaksinkertaistettu ja on palkattu jo 20 entistä valimotyöntekijää ja toimihenkilöä takaisin. Kasvun ennustetaan jatkuvan ja nyt haemmekin vahvistusta Valimon toimiston työtehtäviin.

Työtehtäviisi kuuluvat mm. tilauksien ja ostolaskujen kirjaus, tuotetietojen käsittely tuotannonohjausjärjestelmässä, controllerin ja tuotantopäällikön avustaminen mm. toistuvien raporttien muodossa sekä taloushallinnon avustavat tehtävät. Työnkuva voi laajeta osaamisesi ja motivaatiosi pohjalta.

Sinulla on soveltuva koulutus ja jo hieman kokemusta vastaavista tehtävistä. Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla vielä kokenut ammattilainen. Lisäksi odotamme sinulta positiivista can do -asennetta ja sujuvaa englannin kielen taitoa. Työtä tehdään yhdessä tiiviissä yhteisössä, mutta sinulla on kyky tehdä myös itsenäisiä päätöksiä.

Työ on kokoaikainen ja tehtävässä hyvin menestyessäsi sinulla on mahdollisuus rekrytoitua pitkäaikaiseen työsuhteeseen asiakkaalle. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä kehittämään ja laajentamaan osaamistasi kasvavassa alansa huippuyrityksessä. Mikäli koet olevasi oikea henkilö tehtävään, niin haethan mahdollisimman pian oheisen linkin kautta. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja työt alkavat heti oikean henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Marjo Jonsson p. 050 512 8729 arkisin klo 8-16.

Edellytykset työnsaannille: Soveltuva koulutus, Sujuva englanti, Vastaavaa kokemusta