TKI-johtaja
Tietoa tehtävästä
Tule Metropoliaan rakentamaan tulevaisuuden innovaatioekosysteemejä.
Haemme TKI-johtajaa johtamaan yli 200 asiantuntijan tutkimus- kehitys- ja innovaatio-organisaatiotamme ja elämään arjeksi Metropolian TKI-kasvustrategian toteuttamista.
TKI-johtajana työpäiväsi muodostuvat monipuolisista tehtävistä niin Metropolian sisäisessä johtamistyössä kuin ulkoisissa rajapinnoissa sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Työssäsi yhdistyvät strateginen suunnittelu, laadukas- ja tavoitteellinen ihmisjohtaminen, liiketaloudellinen ajattelu sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan syvä ydin.
TKI-johtajana osallistut Metropolian kehittämiseen johtoryhmän jäsenenä. Raportoit roolissasi Metropolian toimitusjohtaja-rehtorille ja tehtävässäsi vastaat mm.:
- TKI-toiminnan strategisesta kehittämisestä, toiminnansuunnittelusta ja laadun kehittämisestä.
- Metropolian innovaatiokeskittymistä ja niiden toimintaa tukevista yhteistyöalustoista.
- TKI-toiminnan strategisista yritys- ja muista kumppanuuksista sekä kansallisesti että kansainvälisesti.
- TKI-toiminnan ulkoisesta rahoitushausta, hakemusvalmistelun johtamisesta ja TKI-hankekokonaisuuden ohjauksesta.
- Opiskelijoiden innovaatio-osaamisen (esim. Metropolian innovaatioprojektit MINNO®) ja yrittäjyysosaamisen kehittämisestä yhteistyössä muun johtoryhmän kanssa.
- TKI-toiminnan taloudellisesta ja tuloksekkaasta johtamisesta.
Tehtävässä menestyminen edellyttää vahvaa kokemusta TKI:n johto- ja esihenkilötehtävissä. Arvostamme soveltuvaa tutkijakoulutusta sekä monipuolista työkemusta tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnasta mukaan lukien kansainvälisistä ja yksityisen sektorin tehtävistä.
Ota yhteyttä ja keskustellaan lisää tehtävästä. Lisätietoja saat soittamalla rekrytointikumppanimme MPS:n Senior Partner Nina Kalajoelle puh 040 5695229 tai Metropolian toimitusjohtaja Riitta Konkolalle, puh. 050 592 9905. Riitan tavoitat varmimmin torstaina 5.12. klo 9–10, tiistaina 10.12. klo 10–11 tai tiistaina 17.12. klo 8–9.
Mikäli kiinnostuit monipuolisesta johtamistehtävästä tulevaisuussuuntautuneessa asiantuntijatalossa, jätä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen viimeistään 17.12.2024 hakupainikkeen kautta.
Tietoa työnantajasta
Metropolia on pääkaupunkiseudulla toimiva kansainvälinen ja monialainen Suomen suurin ammattikorkeakoulu. Koulutamme kulttuurin, liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan sekä tekniikan asiantuntijoita ja kehittäjiä. Muodostamme 18 000 opiskelijan ja yli 1 100 asiantuntijan yhteisön, jossa erilaiset ihmiset ja maailmat kohtaavat.
Olemme korkeakoulutuksen rohkea uudistaja ja rakennamme kestävää tulevaisuutta tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa. Ratkaisijakorkeakouluna tuemme tuoretta ajattelua, uusia innovaatioita sekä rohkeita kokeiluja. Vuosittain toteutamme yli 100 tutkimus- ja kehityshanketta, yhteiskunnan ja ihmisen parhaaksi. Metropolian liikevaihto on 120 miljoonaa euroa, josta TKI- ja liiketoiminta muodostavat kasvavan osan.
Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme työtä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista.
Kun haluat ratkaisijaksi – tule meille.
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/mps-career/0632867-2
- Food Folk Suomi (McDonald's) Communications Manager
- Gasgrid Project Engineer
- Gasgrid Cost Control Expert
- Gasgrid Engineering Manager
Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle