(Poistunut julkaisusta)

Tilastohaastattelijoita
Tilastokeskus

Alkuperäinen julkaisupäivä 23.10.2020

Kiinnostaako sinua mielenkiintoinen työ yhteiskunnallisesti tärkeiden aiheiden parissa?

Haemme tilastohaastattelijoita eri alueille

Työ on itsenäistä etätyötä, jossa haastatteluja tehdään puhelimitse kotoa käsin. Tämän lisäksi osa tiedonkeruista voi sisältää kasvokkain tehtäviä käyntihaastatteluja. Käyntihaastattelujen tekeminen on toistaiseksi keskeytetty, mutta niitä voidaan jatkaa kun tilanne sallii. Varsinaisen haastattelutyön lisäksi tehtäviin kuuluu muun muassa kohdehenkilöiden yhteystietojen kartoittamista ja materiaalin postittamista.

Viikoittainen työaika vaihtelee 12 - 38:45 tunnin välillä riippuen toteutettavien tutkimusten määrästä. Tilastohaastattelijana keräät tietoa muun muassa kansalaisten hyvinvointiin, työllisyyteen, työoloihin ja terveyteen liittyvistä aihealueista. Emme tee kaupallisia tutkimuksia emmekä puoluekannatusmittauksia.

Tarjoamme
- mielekästä, vaihtelevaa ja haasteellista osa-aikatyötä
- modernit työvälineet ja kannustavan työyhteisön
- kilpailukykyisen palkan ja työsuhteen ehdot
- mahdollisuuden vaikuttaa omaan työmäärään

Jokaisen valittavan edellytetään osallistuvan uusien tilastohaastattelijoiden peruskoulutukseen, joka pidetään Helsingissä ja osittain virtuaalisesti 5.1. ja 7.-8.1.2021 sekä 12.-14.1.2021. Haastattelijakoulutuksen ajalta maksetaan palkka ja matkakustannukset. Työt alkavat välittömästi koulutuksen jälkeen.

Hakijalta odotamme

- hyviä vuorovaikutustaitoja
- kykyä itsenäiseen työskentelyyn, vastuullisuutta ja organisointitaitoja
- soveltuvaa työkokemusta ja tietoteknisiä perusvalmiuksia
- mahdollisuutta joustaviin työaikoihin ja oman auton käyttöön

Pääosa haastatteluista tehdään suomen kielellä, mutta hakijalle katsotaan eduksi ruotsin kielen sujuva taito tai muu kielitaito.

Tehtävän tiedot

Tehtävän kesto: Määräaikainen

Työaika: Viikoittainen työaika vaihtelee 12 - 38:45 tunnin välillä riippuen toteutettavien tutkimusten määrästä.

Tehtävä alkaa:   18.12.2020

Määräaikainen, päättyy:   31.3.2022 Työsuhde on määräaikainen 31.3.2022 asti, jonka jälkeen jatko on mahdollinen.

Tehtävän hakemista koskevat tiedot

Hae viimeistään:   4.11.2020 15:00

ID nrot:   28-1019-2020 Lappeenranta - Kouvola seudulle, 28-1022-2020 Hämeenlinna - Riihimäki alueelle, 28-1023-2020 Joensuu - Outokumpu alueelle, 28-1024-2020 Tampere - Nokia - Ylöjärven alueelle, 28-1025-2020 Kuopion alueelle, 28-1026-2020 Valkeakoski - Akaa alueelle, 28-1027-2020 Satakunnan alueelle, 28-1028-2020 Turku - Naantali - Lieto alueelle / till Åbotrakten, 28-1029-2020 Forssan seudulle, 28-1030-2020 Kerava - Järvenpää - Nurmijärvi alueelle, 28-1032-2020 Lohja - Raasepori seudulle / till västra Nyland , 28-1033-2020 Närpiö - Kristiinankaupunki seudulle / till Sydösterbotten, 28-1035-2020 Oulun seudulle, 28-1036-2020 Raahe - Ylivieska alueelle, 28-1037-2020 Seinäjoki - Kauhajoki - Kauhava seudulle, 28-1038-2020 Pietarsaari - Uusikaarlepyy alueelle / till Jakobstad -Nykarlebyregionen, 28-1039-2020 pääkaupunkiseudulle / till huvudstadsregionen

Hae tehtävät https://www.valtiolle.fi/fi-FI/Avoimet_tyopaikat hakusanalla Tilastohaastattelija tai ID nrolla

Palkkaukseen liittyvät tiedot

Työstä maksetaan tuntipalkkaa, joka määräytyy Tilastokeskuksen palkkausjärjestelmän mukaisesti ja on palvelusuhteen alkaessa kokonaisuudessaan 13,15e.

Tehtävä

Ilmoitettujen työpaikkojen määrä:   40

Lisätietoja tehtävästä

rekrytointipalvelu@palkeet.fi  to 22.10. alkaen
02955 62700 arkisin klo 12:00 - 15:00

Toimipiste

Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 Helsinki

Muut tehtävään liittyvät tiedot

Tule kuulemaan lisää tilastohaastattelijan työstä torstaina 29.10. Klo.11. Livelähetystä pääset katsomaan osoitteessa: www.messilive.fi

Kun olet tehnyt hakemuksen, saat sähköpostiisi kuittauksen hakemuksen vastaanottamisesta.
Viestissä on mukana linkki kyselyyn tilastohaastattelijaksi hakevalle. Siihen tulee vastata viimeistään 6.11.2020.
 

Lisätietoja: Lue lisää tilastohaastattelijan työstä