(Poistunut julkaisusta)

Tiimipäällikkö
OP

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.8.2018

Haemme Yritysasiakkaiden korvauspalvelutiimiimme Helsinkiin

Tiimipäällikköä

Tässä roolissa pääset johtamaan tavoitteellisesti ja ihmisläheisellä otteella 25-henkisen tiimisi toimintaa. Tiimi tuottaa ajoneuvovahinkojen sekä liikenteen henkilövahinkojen korvauspalvelua yritysasiakkaillemme.

Päivittäisessä työssäsi huolehdit ennen muuta hyvästä henkilöjohtamisesta, työhyvinvoinnista, motivaatiosta ja tiimiläisten osaamisesta sekä kaikkien näiden osa-alueiden kehittämisestä. Olet siis tiiviisti läsnä tiimisi jokapäiväisessä työssä, autat heitä onnistumaan ja johdat omalla esimerkilläsi. Lisäksi varmistat, että palveluprosessit ovat tehokkaita ja asiakaslähtöisiä, jotta asiakkaamme saavat jatkossakin timanttisen asiakaskokemuksen ja tiimisi työ on tuloksellista.

Pääset myös työssäsi osallistumaan koko ajoneuvoliiketoiminnan kehittämiseen, mikä pitää sisällään korvauspalvelun lisäksi vakuutusten myynnin, hoidon, hinnoittelun ja tuotekehityksen.

Menestymisen avaimet

Aito kiinnostus ihmisten ja palvelun johtamista kohtaan on meille ensisijaisen tärkeää, ja sinulla on sen lisäksi myös käytännön kokemusta ihmisten johtamisesta esimerkiksi tiimin tai projektin vetäjänä. Motivoiva ja valmentava ote, ihmisten kuunteleminen, tunneäly sekä myös jämäkkyys ja ratkaisukeskeisyys ovat vahvuuksiasi ja kuvaavat sinun tyyliäsi johtaa. Et karta haastaviakaan vuorovaikutustilanteita, etkä pelkää uudistaa tai uudistua; taitavana vaikuttajana saat muutkin mukaasi muutoksiin.

Myös tulostavoitteet saavat sinut syttymään, ja osaatkin tukea ja johtaa tiimisi kohti määrällisiä ja laadullisia tavoitteita. Palveluprosessien johtaminen ja tehostaminen sekä niiden asiakaslähtöisyyden varmistaminen sujuvat sinulta kokemuksen siivittämänä. Itsenäisessä, vastuullisessa ja oma-aloitteisuutta vaativassa työssä olet omassa elementissäsi.

Lisäksi takataskustasi löytyy vähintään alempi korkeakoulututkinto; englannin ja ruotsin kielen taidosta on tehtävässä hyötyä.

Arvostamme myös vakuutusalan kokemusta, mutta se ei ole aivan välttämätöntä. Tärkeintä on, että sinulla on ihmisten ja asiakaskokemuksen johtamisen palikat kohdillaan, ja olet aidosti kiinnostunut oppimaan monipuolisesti ajoneuvojen ja liikenteen vahingoista.

Meistä

Finanssiala muuttuu rytinällä, ja OP on sitoutunut edustamaan tämän kehityksen kovinta kärkeä. Olemme investoimassa 2 miljardia kehitykseen ja digitalisoitumiseen, ja meillä on jo näyttöjä suurista onnistumisista, joten tervetuloa mukaan! Työsi on pitkälti henkilöjohtamista, mutta sen lisäksi pääset myös mielenkiintoisessa vaiheessa mukaan kehittämään laajemminkin korvauspalvelun konsepteja ja palvelumalleja yhdessä asiakkaiden ja sisäisten sekä ulkoisten kumppanien kanssa. Olemme ammattiliikenteen vakuuttamisen markkinajohtaja.

Tiimisi työntekijät ovat asiantuntevia ja kokeneita, ja saat sparraustukea omalta esimieheltäsi ja mukavilta kollegoilta, joten meillä et jää yksin. Tuemme sinua myös kehittymisessäsi ja kannustamme rohkeasti eteenpäin, ja pääset luonnollisesti nauttimaan myös ison talomme loistavista henkilöstöeduista.

Tästä eteenpäin

Jos jokin jäi vielä askarruttamaan, yksikönpäällikkö Jarkko Pärssinen kertoo sinulle mielellään lisää. Hänet tavoitat numerosta 050 347 5648 parhaiten näinä ajankohtina: 9.8. klo 12-14, 15.8. klo 10-12 ja 23.8. klo 14-16. Voit myös laittaa kysymyksesi sähköpostitse Jarkolle: jarkko.parssinen(at)op.fi

Jos taas vakuutimme sinut jo siitä, että tätä mahdollisuutta ei kannata jättää väliin, voit hakea tehtävään 26.8.2018 mennessä oheisen linkin kautta kertomalla meille motivaatiostasi ja osaamisestasi. Ei kuitenkaan kannata jättää hakemista viime tinkaan, sillä aloitamme haastattelut jo hakuajan kuluessa, ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Tehtävä on vakituinen ja työpisteesi sijaitsee Vallilan upeissa tiloissamme.