TIIMINVETÄJIÄ
OMEXOM

Alkuperäinen julkaisupäivä 16.8.2019

Toimintamme laajentuessa haemme nyt vuorovaikutustaitoisia, turvallisuus- ja asiakaslähtöisen asenteen omaavia

TIIMINVETÄJIÄ

jakeluverkkoprojekteihin Tampereen, Jyväskylän, Mikkelin ja Lahden alueille.

Sinulla on palava halu kehittyä alan parhaaksi esimieheksi ja olet valmis tukemaan tiimiäsi niin onnistumisten kuin haasteiden keskellä. Asiakaspalvelutaitoisena henkilönä ymmärrät laadukkaan tekemisen ja kumppanuussuhteen merkityksen myös pitkässä juoksussa. 

Työpäiväsi koostuu työnjohtotehtävien lisäksi mm. työturvallisuustoimien edistämisestä, materiaalihankinnoista sekä tilanneraportoinnista yhtiön ja sen eri sidosryhmien välillä.

Tapasi työskennellä on aktiivinen, oma-aloitteinen ja tarpeen tullen joustava. Tehtävässä tarvitaan B-ajokortin lisäksi kohtuullista englannin kielen taitoa. Aikaisempi kokemus kustannusseurannasta/ tarjouslaskennasta sekä voimassa olevat toimialan lakisääteiset pätevyydet katsotaan hakijalle eduksi. 

Tarjoamme monipuolisen ja haastavan tehtäväkentän kasvavassa ja kehittyvässä organisaatiossa, mukavan ja asiantuntevan työyhteisön sekä kilpailukykyisen ansiotason hyvine etuineen ja työaikajoustoineen.

Lisätietoa tehtävästä antaa Juha-Matti Toivainen, puh. 040 173 6061.

Haethan tehtävää 1.9. mennessä osoitteessa http://omexomfi.teamtailor.com 

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1291654
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Tampere, Jyväskylä, Lahti, Mikkeli
  • Lisätietoja antaa: Lisätietoa tehtävästä antaa Juha-Matti Toivainen, puh. 040 173 6061