Tietoturvapäällikkö (hakuaikaa jatkettu)
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom

Alkuperäinen julkaisupäivä 27.3.2019

Haemme Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin Helsinkiin energistä ja osaavaa tietoturvapäällikköä, jolle tietoturva on sydämen asia. Tehtävä on virastossa uusi, joten pääset kehittämään sekä muutostilanteessa olevan viraston tietoturvallisuutta että omaa tehtävääsi. 

Työskentelet Turvallisuus-toiminnossa, jonka vastuualueisiin kuuluvat viraston varautumis- ja valmiusasiat, tilaturvallisuus, kokonaisvaltainen riskienhallinta, tietosuoja sekä tietoturvallisuus. Esimiehenäsi on viraston johtoryhmään kuuluva turvallisuusjohtaja ja kollegoinasi kokonaisturvallisuuden eri osa-alueiden asiantuntijoita. Viraston ylin johto on vahvasti sitoutunut tietoturvallisuuden pitkäjänteiseen kehittämiseen, joten työllesi on vankka tuki. Tärkeimpiä sparrauskavereitasi ovat niin tietohallinnon kuin Kyberturvallisuuskeskuksen ammattilaiset.

Turvallisuusviranomaisena Traficomin toimintaa ohjaavat korkeat tietoturvaodotukset ja -tavoitteet. Luot viraston tietoturvallisuuden periaatteita ja käytäntöjä sekä tuet organisaatiota niiden toteuttamisessa. Nostat rohkeasti perustellut ajatuksesi esiin. Sormesi syyhyävät päästä vaikuttamaan uuden viraston turvallisuuskulttuurin ja -käytäntöjen rakentamiseen. 

Osallistut viraston häiriönhallintaan ja kriisijohtamiseen sekä tuotat johdolle tilannekuvaa tietoturvallisuudesta. Varmistat tietoturvallisuuden toteutumisen koko palveluketjussa niin viraston sisällä kuin palveluntoimittajienkin osalta.  

Työtehtävät sisältävät matkustamista lähinnä kotimaassa.

Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai muuten hankittua riittävää perehtyneisyyttä alaan. Sinulla on laaja-alainen kokemus tietoturvallisuuden ohjauksesta ja johtamisesta sekä vaatimuksen mukaisuudesta. Hallitset teknisen tietoturvallisuuden kentän ja tunnet käytetyimpiä kansallisia ja kansainvälisiä vaatimusviitekehyksiä ja standardeja (etenkin ISO27001, Katakri 2015). Tehtävässä menestymistä auttavat erilaiset tietoturvallisuusalan sertifioinnit (esim. CISM, CISSP). 

Tehtävässä onnistuminen edellyttää lisäksi erinomaista yhteistyötaitoa ja vuorovaikutustaitoja sekä kehittämismyönteistä ja oma-aloitteista työotetta. Odotamme sinulta erinomaista suomen, hyvää englannin ja riittävää ruotsinkielen taitoa.

Arvostamme viranomaistoiminnan, liikennejärjestelmän ja/tai viestintätoimintojen tuntemusta sekä kokemusta turvallisuusauditoinneista. 

Lue lisää klikkaamalla ”Hae työpaikkaa”-painiketta ja lähetä hakemuksesi 6.5. klo 16.15 mennessä.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1252775
  • Työsuhde: Vakinainen virka
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki