Tietomallikoordinaattori
Sweco Finland Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 14.11.2019

Swecon infra-, ja ympäristötoimialan asiantuntijat tarjoavat maankäytön, raide- ja muun liikenteen, infran, vesihuollon sekä ympäristökonsultoinnin palveluja. Luomme edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistämme ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. NRC Groupin suunnitteluliiketoiminnan tultua osaksi Swecoa 1.11.2019 Sweco nousee johtavaksi raideliikenteen asiantuntijaksi Pohjois-Euroopassa ja vahvistaa asemaansa Suomessa ja Ruotsissa. Kaupan myötä olemme mukana mm. Kruunusillat-pikaraitiotieyhteydessä, Raide-Jokeri-hankkeessa, Tampereen Ratikassa, Espoo-Lohja-Salo-oikoradassa sekä monessa muussa merkittävässä kestävän yhteiskunnan rakentamiseen tähtäävässä suunnitteluhankkeessa.

Haemme joukkoomme
TIETOMALLIKOORDINAATTOREITA

Tule työskentelemään Suomen monipuolisimpaan infran ja teollisuushankkeiden parissa toimivaan organisaatioon!

Tietomalliasiantuntijana ymmärrät mallien rakenteen ja osaat yhdistää sekä hankkeen lähtötiedot että eri tekniikkalajien suunnitelmamallit tarkoituksenmukaisiksi kokonaisuuksiksi. Kommunikoimalla tilaajan, projektipäällikön ja suunnittelijoiden kanssa huolehdit hankkeiden tietomallintamisen koordinoinnista. Olet sinut inframallivaatimusten kanssa ja hallitset myös tietomallien laadunvarmistuksen ja dokumentaation kiemurat. Tietomallikoordinaattori toimii suunnittelun osalta erittäin tärkeässä roolissa, vastaten nimettyjen projektien tietomalleista, päätyökalujen ollessa AutoCAD sekä Novapoint.

Merkittäviä käynnissä olevia hankkeitamme ovat tällä hetkellä Tampereen ja Helsingin allianssimuotoiset ratikkahankkeet, sekä ratapuolelta muun muassa Luumäki-Lappeenranta rakentamissuunnittelu ja Turun ratapihan ratasuunnittelu. Voit olla urasi alkuvaiheessa oleva nuorempi osaaja tai jo kokeneempi tekijä. Tehtävissä on myös mahdollista päästä mukaan kansainvälisiin projekteihin. Liity mukaan iloiseen ja ammattitaitoiseen porukkaan!

Meillä työskentely
Swecolla olet mukana luomassa tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Meillä pääset työskentelemään kiinnostavissa ja haastavissa asiakasprojekteissa yhdessä alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa. Tuemme ammatillista kehittymistäsi monipuolisten työtehtävien ja muiden osaamisen kehittämiseen liittyvien toimenpiteiden avulla. Vastavuoroisesti odotamme sinulta uteliaisuutta ja motivaatiota uuden oppimiseen.

Swecolla asiakaslähtöisyys, vastuullisuus ja kannattava liiketoiminta ovat kaiken toiminnan keskiössä ja helposti lähestyttävät ja sitoutuneet työntekijät ovat liiketoimintamme ydin. Meillä olet osa tiimiä, jossa kaikkia arvostetaan ja kunnioitetaan. Työnantajana olemme joustava, ja työn ja yksityiselämän kestävä yhteensovittaminen on meille tärkeää. Meillä on myös monipuoliset ja työntekijöidemme arvostamat henkilöstöedut.

Avaimia tehtävässä menestymiseen
Etsimme tehtävään lähtökohtaisesti henkilöitä, joilla olisi jo aiempaa kokemusta tietomallintamisesta sekä AutoCAD:n käyttämisestä. Sopiva koulutus tehtävään on esim. teknisen suunnittelijan/piirtäjän, insinöörin tai muu vastaava koulutus. Suomen kielen osaaminen on pakollista.

Lisätiedot ja hakeminen
Lisätietoja tehtävästä antaa Marion Schenkwein, puh. 040 862 1649, marion.schenkwein(a)nrcgroup.fi.

Jätäthän hakemuksesi ja ansioluettelosi hakulinkin kautta ma 9.12.2019 mennessä.

Paikkakunnat: Helsinki, Tampere, Turku, muu Suomi

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1315780
  • Tehtäväalue: Suunnittelu, Tekniikka, Rakennusala
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Varsinais-Suomi, Avoin, Ahvenanmaa, Etelä-Karjala, Etelä-Pohjanmaa, Etelä-Savo, Helsinki, Kainuu, Kanta-Häme, Keski-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Kymenlaakso, Lappi, Pirkanmaa, Pohjanmaa, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo, Päijät-Häme, Satakunta, Tampere, Turku, Uusimaa