(Poistunut julkaisusta)

Tietoasiantuntija
Aalto-yliopisto

Alkuperäinen julkaisupäivä 21.1.2020

Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Tunnistamme ja ratkaisemme yhteiskunnan suuria haasteita ja rakennamme innovatiivista tulevaisuutta. Yliopistossa on kuusi korkeakoulua, lähes 11 000 opiskelijaa ja lähes 400 professoria. Kampuksemme sijaitsee Espoossa.


Haluatko olla mukana vaikuttamassa uudistuvan ja maailman kärkeen tähtäävän yhteisömme tulevaisuuteen?


Haemme


Tietoasiantuntijaa


Aalto-yliopiston tutkimuspalveluiden Avoin tiede ja ACRIS -tiimiin.


Tiimimme ylläpitää Aalto-yliopiston ACRIS-tutkimustietojärjestelmää ja auttaa tutkijoita kirjaamaan tutkimusjulkaisuja ja aktiviteettejä järjestelmään. Edistämme avointa tiedettä työskennellen erityisesti avoimeen julkaisemiseen liittyvien kysymysten kanssa. Tuemme tutkijoita myös tutkimusdatan hallinnassa järjestämällä koulutuksia ja kirjaamalla tutkimusdatan metadataa ACRIS-järjestelmään. Osa tiimistämme tuottaa bibliometrisiä analyysejä yhteistyössä johdon tuen palvelujen kanssa.


Hakemamme henkilön hoitama tehtäväkokonaisuus määritellään valittavan henkilön osaamisen ja valmiuksien mukaisesti.


Osaamisesi


Omaksut nopeasti erilaisten järjestelmien toiminnan. Olet tarkka ja huolellinen datan tallentaja ja analysoija. Toivomme, että sinulla on kokemusta kouluttamisesta tai ainakin halukkuutta kehittyä kouluttajana. Varsinkin datanhallinta vaatii verkostoitumistaitoja ja kykyä toimia yhteistyössä tutkijoiden ja palveluorganisaation edustajien kanssa. Sinulla on ylempi korkeakoulututkinto soveltuvalta alalta (esim. informaatiotutkimus, tietojärjestelmätiede) ja työkokemusta soveltuvalta alalta ja esim. tutkimusdatan kanssa työskentelystä


Sinulla on erinomaiset viestintätaidot sekä erinomainen suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen osaaminen. Olet asiakaslähtöinen ja ratkaisukeskeinen. Viihdyt sekä rutiini- että kehitystehtävissä.


Kuulut yliopiston yhteiseen tutkimuspalveluorganisaatioon ja työskentelet tiiviissä yhteistyössä tutkimuspalveluiden muiden tiimien, IT-palveluiden, data-agenttien ja lakipalveluiden kanssa.


Mitä tarjoamme?


Tarjoamme sinulle monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtäväkokonaisuuden kansainvälisessä akateemisessa työympäristössä. Saat tueksesi asiantuntevat ja mukavat kollegat sekä mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi avoimen tieteen palveluiden ja tutkimustietojärjestelmän parissa.


Työpaikka sijaitsee Otaniemen kampuksella hyvien kulkuyhteyksien varrella. Lisää Aallosta työnantajana: Ura Aalto-yliopistossa.


Kiinnostuitko?


Jos haluat liittyä joukkoomme, lähetäthän motivaatiokirjeesi ja CV:si rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 16.2.2020.


Lisätietoja tehtävästä antaa palvelupäällikkö Anne Sunikka, anne.sunikka@aalto.fi, puh. +358 50 575 2989. Hakemukseen liittyvissä teknisissä kysymyksissä auttaa tarvittaessa HR-koordinaattori Kirsi Söderlund, kirsi.soderlund@aalto.fi, puh. +358 50 338 7437.


Aalto.fi
twitter.com/aaltouniversity
facebook.com/aaltouniversity
instagram.com/aaltouniversity