(Poistunut julkaisusta)

Testiautomaatioasiantuntijoita
Kela

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.1.2019

Kehitämme ja ylläpidämme Kelan ICT- ja Kanta-palveluja kansalaisille, terveydenhuollolle ja apteekeille. Järjestelmämme ovat kansallisesti integroituvia, käsittelevät suuria tietomassoja ja palveluiltamme vaaditaan korkeaa saatavuutta.

Kela on kehittyvä, monia haasteita ja mahdollisuuksia tarjoava ICT-alan työnantaja. Meillä tehdään elämänmakuista ja vaikuttavaa työtä hyvällä porukalla. Osaava ja motivoinut henkilöstö on tärkein voimavaramme.

Haemme nyt Kelan Testausyksikköön

Testiautomaatioasiantuntijoita

Työssäsi osallistut Kelan systeemitestausta ja kehittämisprojekteja tukevan testiautomaation kehittämiseen. Suunnittelet, valmistelet ja skriptaat testejä ja raportoit testituloksia sidosryhmille ja olet mukana testausympäristöjen ja testidatan kehittämisessä automaatiotestauksen tarpeisiin. Sijoitut työskentelemään testiautomaatioasiantuntijana kehitystiimissä, tai keskitetyssä testauspalvelussa. Mahdollisuuksien mukaan osallistut myös testauskokonaisuuksien koordinointiin ja hallinnointiin. Tarkempi toimenkuvasi ja työtehtäväsi sovitaan kokemuksesi ja osaamisesi mukaan.

Olet oma-aloitteinen, pystyt työskentelemään itsenäisesti ja myös osana tiimiä. Sinulle on luontaista ajatella, miten asioita voidaan automatisoida, koet aitoa kiinnostusta ohjelmistojen laatua kohtaan ja haluat kehittyä testiautomaatioasiantuntijana.

Hallitset ketterän järjestelmäkehityksen ja sinulla on kokemusta järjestelmien testauksen automatisoinnin suunnittelusta ja toteutuksesta. Olet käyttänyt työssäsi esimerkiksi seuraavia välineitä: Robot Framework, Selenium, Jenkins, Eclipse ja SoapUI.

Eduksi luetaan ohjelmointikokemus (Java/Python), muu testauskokemus, testausalan sertifikaatit ja kokemus testausvälineiden ylläpidosta sekä jatkuvan integroinnin- tekniikoiden tuntemus. Rajapintojen automaatiotestauksen tunteminen auttaa sinua onnistumaan työssäsi. Lisäksi kokemus laajojen testauskokonaisuuksien hallinnasta ja koordinoinnista luetaan eduksi.

Työskentelypaikkasi voi olla Jyväskylä, Helsinki tai Turku.

Tarjoamme

  • Osaamista vastaavat kehittymismahdollisuudet
  • Kattavan työterveys- ja hammashoidon
  • Lounasedun
  • Koulutusta
  • Tukea liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin
  • Etätyömahdollisuuksia

Palkkaus määräytyy tehtävien ja osaamisesi mukaan.

Lisätietoja antaa Kehittämispäällikkö Kaisa Tirkkonen, kaisa.tirkkonen@kela.fi, p. 020 63 43131 (puhelimitse tavoitettavissa pe 11.1. klo 13-15 ja pe 18.1. klo 13-15) ja vastaava suunnittelija Mikko Kallioniemi, mikko.kallioniemi@kela.fi, p. 020 63 40078.

  • viitekoodi U0119-011
  • viimeinen hakupäivä 18.1.2019

Täytä hakemus eRekry-palvelussamme. Onnistuneesta hakemuksesta saat vahvistuksen sähköpostiisi.