Testauspäällikkö
OP Ryhmä

Alkuperäinen julkaisupäivä 15.5.2018

Tule kanssamme ravistelemaan vanhoja toimintamalleja ja synnyttämään uusia, asiakkaidemme arkea paremmin tukevia palvelukonsepteja ja -tuotteita monialaisessa, uutta luovassa palveluyrityksessä. OPn Kehittäminen ja Teknologiat -toimintoalueemme on tuhannen ohjelmisto- ja palvelukehittämisen osaajan voimin eturintamassa viemässä eteenpäin historian suurinta muutosta finanssisektorilla. 

Tietopääoma ja Finanssiäly -osastolla astut mukaan kehittämään tietopääomamme hyödyntämistä entistä tehokkaammaksi, personoidummaksi ja kohdennetummaksi. Tulet sitten työskentelemään tietovarastoinnin, raportoinnin kehittämisen tai koneoppimisen parissa, tavoitteesi on aina toimia asiakkaidemme, työntekijöidemme ja sidosryhmiemme parhaaksi - ylläpitäen, kehittäen tai uutta luoden. Liiketoimintakriittiset kehityskohteet, joiden parissa työskentelet, ovat yksi keskeinen osa-alue ennennäkemättömän uudistushaluisen ja asiakaskokemuksen kehittämistä korostavan strategiamme toteutumisessa.   

Tästä on kyse  

Testauspäällikkönä vastaat oman sovellusalueesi toimitusjunien, hankkeiden ja projektien ohjelmistotestauksen koordinoinnista ja hallinnasta. Toimit testauksen erityisasiantuntijana ja tarvittaessa osallistut testaukseen itsekin. Hyödynnät asiantuntemustasi, ja työsi lopputulos on määrittelyjen mukainen järjestelmien toimivuus. Testausautomaatio ja se, miten testausta parhaiten tehdään ovat aiheita, joita mietiskelet.  

Olet myös tiiviisti mukana varsinaisen testauksen suunnittelussa. Kehität yhdessä OP Softwaren testausyksikön kanssa menetelmiä, jotta testausta toteutetaan tehokkaasti ja laadukkaasti. Tuot tähän kehitystyöhön asiantuntevan näkemyksesi oman vastuualueesi erityispiirteistä ja vastaavasti tulkkaat OPn vaatimuksia toimittajan suuntaan.

Tartu mahdollisuuteen

Vaikka raamimme ovat isot ja kehittämisen mittakaava suuri, pääset työskentelemään edistyksellisessä, ketterässä ja kehitysmyönteisessä talossa. Olemme jo onnistuneesti tehneet isoja muutoksia organisaatiossamme ja tarjoomassamme mutta tekemistä riittää vielä myös sinulle. Tulet toiminnan keskiöön, missä yhdistyvät asiakkaidemme odotukset, vahva liiketoimintaymmärrys sekä laaja ohjelmistokehitysosaaminen.   

Me teemme töitä isojen asioiden ja merkittävien kokonaisuuksien äärellä. Datan ja tekoälyn ympärillä on jo paljon hypeä, ja innostus näkyy meidänkin käytävillä sekä suunnitelmissa. Ei ole epäilystäkään, etteikö intomme tartu myös sinuun. Meille on kuitenkin tärkeää realismi kaikessa uudistumisessa. Niinpä meidän kanssa tulet saavuttamaan myös lyhyen tähtäimen voittoja, kun kaiken tekemisen tulokset eivät ole nähtävissä vasta vuosien päässä.

Tiedonhallinta ja ydintietopalvelut –yksikössämme olemme merkittävä osa finanssiälyä ja koko digimurrosta. Testauspäällikön roolissa saat mielenkiintoisen läpileikkauksen lukuisista eri projekteista, vastaten testauksesta yli hankerajojen.  

Menestymisen avaimet  

Sinulla on jo varsin laaja osaaminen testausprosessista, käytännön testaamisesta ja testausmenetelmistä, jonka olet hankkinut joko käytännön työkokemuksen, tai käytännönläheisen koulutuksen kautta. Sinulla on myös kokemusta testaustyön johtamisesta. Repustasi löytyy myös oppeja ICT systeemityömenetelmistä: määrittelystä, teknisestä suunnittelusta, toteutuksesta ja testauksesta.  

Työpäiväsi pitävät sisällään runsaasti testaustyön koordinointia ja tiimityötä, eli omaathan hyvät neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot – niin että voit vakuuttavasti kommunikoida niin suomeksi kuin englanniksikin. Hahmotat kehitysprojekteja kokonaisuudessaan ja ymmärrät, miten ne linkittyvät yhä laajempiin kokonaisuuksiin. Työskentelet systemaattisesti, ratkaisukeskeisesti ja tehokkaasti paineenkin alaisena.  

Me paiskimme töitä tosissaan mutta osaamme myös nauraa epäonnistumisille. Olemme huomanneet, että hymyssä suin haasteet taklataan varmemmin. Toivottavasti myös sinä tartut asioihin positiivisen kautta ja tuot meille tullessasi uudenlaista ajattelua sekä periksiantamattomuutta. Tarkemmin arkeemme ja projekteihimme voit sukeltaa www.op-ura.fi.  

Lisätietoja ja hakuohjeet  

Jos sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä tai meillä työskentelystä, Aleksina Shemeikka kertoo sinulle mielellään lisää p. 040 183 5478 perjantaisin klo 9-11. Voit myös laittaa kysymyksesi Aleksinalle sähköpostitse aleksina.shemeikka(at)op.fi.  

Jos taas vakuutimme sinut jo siitä, että tätä mahdollisuutta ei kannata jättää väliin, voit hakea tehtävään 5.6.2018 mennessä oheisen linkin kautta kertomalla meille motivaatiostasi ja osaamisestasi. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana, joten älä suotta hae tehtävään vasta viimeisenä hakupäivänä. Kaikkiin hakijoihin olemme yhteydessä viimeistään viikko haun päätyttyä.  

Tässä roolissa pääset työskentelemään Vallilan korttelissamme Helsingissä. Olisi hienoa, jos pystyisit aloittamaan työskentelyn kanssamme mahdollisimman pian. Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään huumausainetesti, terveyskysely ja perusmuotoinen turvallisuusselvitys.

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1137031
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki