Terveyskeskuslääkäri (6 tehtävää)
Helsingin Kaupunki

Alkuperäinen julkaisupäivä 31.8.2020

Tehtävän kuvaus

Tule lääkäriksi koronaterveysasemalle!

Tarjolla mielenkiintoista ja opettavaista työtä etulinjassa Malmin ja Laakson koronaterveysasemilla. Työ on päivystystyötä infektiopotilaiden parissa. Asemilla hoidetaan kuitenkin myös pitkäaikaisempia vaivoja, mikäli tilanteeseen liittyy mahdollisesti koronasta johtuva oire. Asemilla on hyvä perehdytys ja moni työntekijä on ollut mukana toiminnassa epidemian alkuvaiheista saakka. Työtä monipuolistaa tavanomaista terveysasemaa laajemmat laboratorio- ja muut tutkimusmahdollisuudet. Meille on tärkeää, että henkilökunta ja asiakkaat ovat turvassa toiminnassamme ja työ onkin todetusti turvallista.

Töitä on tarjolla aina toukokuun 2021 loppuun saakka- epidemiatilanteesta riippuen joko koronatyön tai tavallisen terveysasematyön parissa. Aloitus mahdollisuuksien mukaan vaikka heti.

Laakson ja Malmin koronaterveysasemat ovat tällä hetkellä auki arkisin klo 8-16. Koronatilanteen pahentuessa on asemilla valmius aukioloajan laajentamiseen. Laakson terveysasema sijaitsee osoitteessa Lääkärinkatu 8 ja Malmin terveysasema osoitteessa Talvelantie 4, molemmat hyvien kulkuyhteyksien päässä.

Palkka: LL 3208,61 e/kk plus suoritepalkkiot sekä päivittäinen kompensaatiokorvaus.

Jätä hakemuksesi ensisijaisesti osoitteessa helsinkirekry.fi. Kirjallisen hakemuksen voit lähettää Helsingin kaupungin kirjaamoon, sosiaali- ja terveystoimi, PL 10, 00099 Helsingin kaupunki. Kuoreen tunnus SOTE-02-304-20. Käyntiosoite on Pohjoisesplanadi 11-13. Hakemusasiakirjat ovat julkisia eikä niitä palauteta.

Kelpoisuusehdot:
Suomessa laillistettu lääkäri tai lääketieteen kandidaatti, viiden vuoden opinnot.

Suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Sopimusala

Lääkäreiden paikallinen virkaehtosopimus

Lisätietoja tehtävästä antaa

johtava ylilääkäri jarja.ijas@hel.fi 040-6700794 johtava ylilääkäri marika.buch.lund@hel.fi 040-6148008

Lisätietoa

https://www.hel.fi/toihinsoteen/fi/laakariksi-helsinkiin/

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1382361
  • Tehtäväalue: Terveydenhuolto/sosiaaliala
  • Työsuhde: Sijaisuus
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 25.9.2020
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki