Terveydenhoitaja Työkykyhankkeeseen
Espoon kaupunki

Hae työpaikkaa
Alkuperäinen julkaisupäivä 10.1.2022

Terveydenhoitajan tehtäviin kuuluu terveystarkastukset, hoidon tarpeen-, toiminta- ja työkyvyn arviointi suhteessa työllistymiseen ja hän toimii asiakkaan hoitokoordinaattorina pitäen asiakkaan terveyspalveluiden "langat käsissä".

Terveydenhoitaja ohjaa asiakasta tarvittaessa eri asteisiin terveydenhuollon ja Kelan palveluihin sekä päihde- ja mielenterveyspalveluihin. Terveydenhoitaja toimii terveydenhuollon asiantuntijana moniammatillisessa työryhmässä ja kokoaa asiakkaan terveydelliseen tilanteeseen tarvittavat verkostot asiakkaan tueksi.

Olet innostunut ja sinulla on motivoinnin taito. Työotteesi on tavoitteellinen ja osaat työskennellä verkostoissa sekä haluat tarjota osaamisesi myös erilaisten kumppaneiden käyttöön. Yhteistyö- ja vuorovaikutustaitosi ovat hyvät ja ilmaisusi on sujuvaa sekä suullisesti että kirjallisesti. Sinulla on kokemusta aikuisten kanssa tehtävästä terveydenhuollon työstä ja kyky ohjata asiakasta.

Tällä hetkellä prosesseja uudistetaan toteutuvan työkykyhankkeen mukana. Hanke tapahtuu valtionavustuksella vuosina 2021-2022. Hankkeen tavoitteena on tuottaa työttömille toimiva-sote-palveluprosessi. Pyritään tunnistamaan työttömien sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeet nykyistä varhaisemmin.

Työpaikan nimi: Työllisyystiimi. Palvelua tarjotaan Espoon ja Kauniaisten asukkaille.

Työaika: 38 h 15 min/viikko, jaksotyö

Sopimusala: SOTE Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus

Kelpoisuusvaatimus: laillistettu terveydenhoitaja

Tehtävässä edellytetään motivoinnin taitoja, kehitysmyönteisyyttä, oma-aloitteisuutta ja verkostotyön taitoja.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa.

Arvostamme työllisyydenhoidon ja päihde- ja mielenterveyspalveluiden tuntemusta sekä työ- ja toimintakykyyn liittyvien elementtien tuntemusta. Työkykykoordinaattorin koulutus sekä hanke tuntemusta.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot