(Poistunut julkaisusta)

Teollisuusmaalareita Kilpilahteen
VMP Varamiespalvelu

Alkuperäinen julkaisupäivä 19.7.2019
Toimenkuva
Haemme asiakasyrityksellemme teollisuusmaalareita Porvoon Kilpilahden teollisuusalueelle. Työ alkaa välittömästi ja kestää pitkälle syksyyn asti, jonka jälkeen on mahdollisuus saada vakituinen työpaikka asiakasyrityksestä. Työtä tehdään päivävuorossa maanantaista perjantaihin, 40 h/vko.

Työ on teollisuusputkien pensselimaalausta ja sitä tehdään ulkona. Työ tapahtuu teollisuusympäristössä ja paikat saattavat olla korkealla tai ahtaissa tiloissa.
Odotamme sinulta
Haettavilla henkilöillä on mielellään työhön soveltuva koulutus tai työkokemusta, mutta ei ehdoton vaatimus. Tärkeintä on hyvä asenne, halu tehdä töitä ja oppia uutta. Työturvakortti vaaditaan, tulityökortti katsotaan eduksi. Lisäksi työntekijältä odotetaan sujuvaa suomenkielen osaamista.

Omaa autoa et välttämättä tarvitse, sillä julkisilla kulkuneuvoilla pääset Porvoosta helposti Kilpilahteen.
Koulutus ja työkokemus
Sinulla on koulutuksen ja/tai työkokemuksen kautta hankittu osaaminen. Kaikki alaan liittyvä osaaminen katsotaan eduksi.
Muut tiedot
Mikäli kiinnostuit paikasta, täytä pikaisesti avoin hakemus osoitteessa www.vmp.fi ja liitä CV hakemukseen. Toimi nopeasti, sillä haastattelemme ehdokkaita hakuajan puitteissa ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Lisätietoja saat soittamalla numeroon 019 560 1600 tai sähköpostitse porvoo@vmp.fi
Kesto
4kk, mahdollisesti pidempäänkin
Lisätietoja
Joni Juusola, porvoo@vmp.fi, (019) 560 1600
Hakeminen
Hae paikkaa viimeistään 31.07.2019 mennessä.