Teollisuuden LVI-suunnittelija / Industrial HVAC engineer
Sweco

Alkuperäinen julkaisupäivä 29.12.2017

Swecon teollisuustoimialan asiantuntijat tuottavat asiakkaan toiminnan, tuotteiden ja teknologian kehittämisessä, laitoshankkeissa sekä tuotannossa tarvittavia konsultointi-, suunnittelu- ja projektinjohtopalveluja. Olemme vahvasti mukana kehittämässä uusiutuvan energian hankkeita.

Haemme Ouluun, Kemiin, Tampereelle ja Helsinkiin

TEOLLISUUDEN LVI-SUUNNITTELIJAA 
 
toimimaan suunnittelutiimimme jäsenenä, jossa tehtävänkuvaasi kuuluvat LVI-suunnittelun eri tehtävät kaivos-, metsä-, kemian-, energia-, lääke-, elintarviketeollisuuden asiakkaidemme toimeksiantojen parissa kotimaassa ja ulkomailla.

Omaat tehtävään soveltuvan teknisen peruskoulutuksen sekä ammatillista osaamista että aiempaa näyttöä vastaavista tehtävistä. Osaat hahmottaa kokonaisuuksia ja ilmaista itseäsi selkeästi, tarvittaessa myös englannin kielellä.

Meillä työskentely

Swecolla olet mukana luomassa tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Meillä pääset työskentelemään kiinnostavissa ja haastavissa asiakasprojekteissa yhdessä alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa. Tuemme ammatillista kehittymistäsi monipuolisten työtehtävien ja muiden osaamisen kehittämiseen liittyvien toimenpiteiden avulla. Vastavuoroisesti odotamme sinulta uteliaisuutta ja motivaatiota uuden oppimiseen.

Swecolla asiakaslähtöisyys, vastuullisuus ja kannattava liiketoiminta ovat kaiken toiminnan keskiössä ja helposti lähestyttävät ja sitoutuneet työntekijät ovat liiketoimintamme ydin. Meillä olet osa tiimiä, jossa kaikkia arvostetaan ja kunnioitetaan. Työnantajana olemme joustava, ja työn ja yksityiselämän kestävä yhteensovittaminen on meille tärkeää. Meillä on myös monipuoliset ja työntekijöidemme arvostamat henkilöstöedut.

Arvostamme

- Kokemusta teollisista LVI-ratkaisuista ja tekniikoista, kuten ilmanvaihto, jäähdytysjärjestelmät, pölynpoistot, lämmöntalteenotto ja prosessien energian hyödyntäminen. Lisäksi prosessiviemäreiden, absorptiokoneiden, puhdastilojen ja muiden tuntemus eduksi.
- Aiempaa suunnittelukokemusta alalla yleisesti käytetyllä suunnittelujärjestelmällä (MagiCAD) ja/tai valmiutta omaksua uusien ohjelmistojen käyttö
- Kehittämishakuista ajattelutapaa ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn
- Soveltuvuutta tiimityöskentelyyn, asiakaslähtöistä asennetta ja vastuunottohalua
- Muiden modernien CAD- ja toimistosovellusten käyttötaitoja
- Halua oppia ja kehittää omaa ammatillista osaamista
- Kirjallista ja suullista esiintymistaitoa sekä suomeksi että englanniksi

Tarjoamme

- Kiinnostavia tehtäviä asiakasprojekteissa
- Monipuolisia kehittymismahdollisuuksia
- Kansainvälisen työympäristön, jossa työskentelee monien tekniikan alojen ja prosessien taitajia
- Osaamiseen ja oppimiseen kannustavan työyhteisön
- Joustavan työajan ja kattavat työterveyspalvelut

Työskentelypaikkasi tulee olemaan Helsingin, Kemin, Tampereen tai Oulun toimistomme. 

Lisätietoja tehtävästä antavat:

Helsinki: Tuomas Salminen, puh. 040 081 9547, tuomas.salminen(a)sweco.fi
Helsinki, Oulu, Tampere: Jarkko Heikura, puh. 040 768 9771, jarkko.heikura(a)sweco.fi
Kemi, Oulu: Jukka Rautio, puh. 040 776 5815, jukka.rautio(a)sweco.fi

Lähetä hakemuksesi 28.2.2018 mennessä ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen alla olevan hakupainikkeen kautta.

Kansainväliseen Sweco-konserniin kuuluva Sweco Finland on rakennetun ympäristön ja teollisuuden innovatiivinen ja arvostettu asiantuntija Suomessa ja maailmalla. Palvelemme asiakkaitamme rakennetekniikan, talotekniikan, teollisuuden sekä ympäristö- ja yhdyskuntatekniikan aloilla ja tarjoamme myös projektinjohto- ja rakennuttamispalveluita, arkkitehtisuunnittelua sekä asiantuntijapalveluita. Kaikkiaan 14 500 swecolaisesta 2 000 työskentelee Suomessa.

Huom! Hakulomakkeemme on ikävä kyllä tällä hetkellä pois käytöstä. Pyrimme korjaamaan tilanteen mahdollisimman nopeasti viikon 1 aikana. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa haittaa.

 

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1088707
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Koko maa