Tekstiilienkäsittelijä moderniin varastoon
Barona

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.5.2018

Kiinnostaako kesätyö huippu kivassa työporukassa viimeisimmän huippumuodin parissa?

Haemme kesätyöntekijöitä varaston monipuolisiin tehtäviin nuorekkaaseen ja moderniin logistiikkakeskukseen. Työvuorot sijoittuvat joko aamu- tai iltavuoroon klo 7-22.00 välille.

Työtehtävät sisältävät vaatteiden ja erilaisten käyttötavaroiden lajittelua, hinnoittelua, hälyttimien asennusta, pakkausta ja keräystä sekä muita esimiehen osoittamia helposti opittavia tehtäviä. Työ soveltuu hyvin sekä naisille että miehille, eikä vaadi aiempaa kokemusta varastolta. Työtehtävässä pärjää iloisen asenteen oma-aloitteinen henkilö.

Me tarjoamme sinulle unelmiesi kesätyön, jonka tulet varmasti muistamaan kivan työporukan ja mukavien esimiesten ansiosta. Työ on liikkuvaa, joten ylläpidät kesäkuntoasi samalla kun kerrytät itsellesi mukavan palkkapussin.

Työt alkavat joustavasti kesäkuun alussa sopivien henkilöiden löydyttyä. Työhön tulisi pystyä sitoutumaan elokuun loppuun asti. Työstä maksetaan Kaupan työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Eduksi luettavat asiat: Ripeä työote, Iloinen asenne

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1134795
  • Työsuhde: Kesätyö
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuaika päättyy: 27.5.2018
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Tuusula