Tarkastaja, sisäinen tarkastus
BDO Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 14.9.2018

Haemme kasvavaan joukkoomme

TARKASTAJAA, SISÄINEN TARKASTUS

toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen työskentelemään mielenkiintoisissa sisäisen tarkastuksen toimeksiannoissa. Tukenasi toimivat BDO:n huippuammattilaiset Suomessa sekä ulkomailla.

Toimit avustavana tarkastajana sisäiseen tarkastuksiin liittyvissä monipuolisissa asiakastoimeksiannoissa. Työhön sisältyy myös koulutusta ja konsultointia. Toimenkuvaasi voidaan räätälöidä osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan. Tehtävässä pääset hyödyntämään, kehittämään ja laajentamaan osaamistasi osana asiantuntevaa ja innostunutta sisäisen tarkastuksen tiimiämme.

Vakaat asiakassuhteet ja vankka kasvumme avaavat monipuolisia uramahdollisuuksia. Meillä on mahdollista edetä hyvien työsuoritusten myötä vaativampiin tehtäviin ja myös esimiestehtäviin.

Odotamme sinulta soveltuvaa ylempää loppututkintoa sekä muutaman vuoden työkokemusta. Olet oma-aloitteinen, ripeästi työhön tarttuva ja tottunut itsenäiseen työskentelyyn. Ajanhallinta ja työn organisointi ovat sinulle tuttuja taitoja ja hahmotat nopeasti suuriakin kokonaisuuksia. Sinulla on vahvat vuorovaikutustaidot ja pidät tiimityöskentelystä. Toivomme erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa ja muun kielitaidon katsomme eduksi.

Monipuolisten ja mielenkiintoisten työtehtävien lisäksi tarjoamme yksilöä arvostavan ja joustavan työympäristön, jossa omalla osaamisellasi ja työpanoksellasi on merkitystä. Meillä BDO:lla työntekijöidemme hyvinvointi on etusijalla, ja mahdollistamme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen kunkin asiantuntijan tarpeet huomioiden.

Hae työpaikkaa 12.10.2018 mennessä täyttämällä hakemus verkkosivuillamme bdo.fi/rekry. Huomioimme vain verkkosivujemme kautta jätetyt hakemukset.

Tehtävästä voit kysyä lisää Partner Helge Vuotilta, puh. 040 524 6002, Senior Manager Jarkko Huhtaniskalta, puh. 040 529 0321 ja sisäinen tarkastaja Minna Huuskoselta, puh. 050 593 1982.

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1182435
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki