Tapahtumatyöntekijöitä Turkuun
Opteam

Alkuperäinen julkaisupäivä 14.1.2019

Hei opiskelijat, alanvaihtajat, työlliset, työttömät, nuoret, varttuneet ja kaikki siltä väliltä! Annaskumää kerron sulle loistavasta työpaikasta!

Kun Turuilla (ja toreilla) tapahtuu, tarvitaan paikalle loistavat tapahtumatyöntekijät. Tapahtumatyöntekijän toimenkuva on lähes loputon, sillä hommat riippuvat tietenkin juhlien luonteesta. Ainakin lähes aina tarvitaan tarjoilijoita ja baarityöntekijöitä, jotka varmistavat loistokkaan tapahtuman, ja sen että osallistujilla on masut täynnä ja tunnelma korkealla.

Esimerkiksi messuilla, konserteissa ja hoki-peleissä tarvitaan työvoimaa ja vaikka oletkin duunissa, pääset seuraamaan mielenkiintoisia eventtejä ja näkemään milloin mitäkin oman alansa huippuja. Työvuorojen tunnelma on epäilemättä railakas, sillä tapahtuman vieraat ovat tulleet pitämään hauskaa.

Ravintola-alan hommat painottuvat iltaan ja viikonloppuun, eli tämä on loistava lisätienesti myös toisen työn tai opintojen oheen. Ennen töiden aloitusta voit käydä Baronan Raflateam-koulutuksen, jossa opetetaan kolmessa päivässä KAIKKI mitä sinun tarvitsee osata aloittaaksesi työt. Koulutus järjestetään 6-7.2 ja 12.2 Sinulla ei siis tarvitse olla mitään kokemusta ennestään. Tässä työpaikassa pääset pitämään hauskaa ja olet osana tiimiä, joka on siellä missä todella tapahtuu!

Ei sul mittää kiinnostust olis? Tätä mahdollisuutta ei kannata missata, sillä valinnat tehdään heti sopivan pelaajan löydyttyä, eli laita hakemuksesi niinku heti!

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1220066
  • Työsuhde: Määräaikainen työsuhde
  • Työn tyyppi: Osa-aikainen
  • Hakuaika päättyy: 28.1.2019
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Turku