(Poistunut julkaisusta)

Talousvastaava - Hämeenlinna, Helsinki
Eilakaisla

Alkuperäinen julkaisupäivä 17.11.2020
Parasta Lapsille ry on valtakunnallinen lastensuojelujärjestö. Tavoitteemme on vahvistaa lapsiperheiden arjessa jaksamista ja hyvinvointia. Järjestämme leiri- ja viikonlopputoimintaa lapsille, nuorille ja lapsiperheille. Toimintamme on monikulttuurista ja järjestetään isolta osin vapaaehtoisvoimin. Olemme voittoa tavoittelematon järjestö, jonka rahoitus tulee pääasiassa Lasten Päivän Säätiöltä sekä Veikkaukselta. Vuosittain toiminnassamme on mukana noin 200 vapaaehtoista.

Haemme nyt järjestöömme vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen Hämeenlinnaan tai Helsinkiin

Talousvastaavaa

Tulet vastaamaan pienen järjestömme taloustoiminnoista kokonaisuudessaan. Työhösi kuuluu kuukausittainen kirjanpito, tilinpäätös ja palkanlaskenta noin 12 työntekijän ja 30-40 kausityöntekijän osalta.  Päätehtäviesi lisäksi pääset ottamaan osaa mm. seuraaviin aiheisiin:
  • taloushallinnon toimintojen kehittäminen  
  • talousarvion valmistelu ja toteutumisen seuranta
  • henkilöstöhallintoon liittyvät tehtävät
  • maksuliikenteeseen ja laskutukseen liittyvät tehtävät
  • hankerahoitushakemukset ja raportointi STEA:lle

Toivomme sinulta taloushallinnon moniosaamista ja joustavuutta työnkuvan suhteen, työarki voi tuoda pöydällesi monia pieniäkin asioita. Tehtävä vaatii itsenäistä työotetta ja hyvää taloushallinnon ja kirjanpidon osaamista sekä tehtävään soveltuvaa koulutusta. Katsomme eduksesi ymmärryksen järjestöorganisaatiosta ja vapaaehtoistyöstä.  Tarjoamme sinulle joustavat työajat, itsenäisen ja vastuullisen tehtävän. Järjestöllämme on vahva arvomaailma ja periaatteet, joihin olemme kaikki sitoutuneet, teemme suurella sydämellä työtä, jolla on merkitystä. Lämpimästi tervetuloa joukkoomme!    
Lisätietoja tehtävästä ja hakuprosessista antaa Eilakaislalta Tero Ojaniemi, puh. 040 554 8005 / etunimi.sukunimi@eilakaisla.fi. Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoivomuksesi Eilakaislan kotisivujen kautta osoitteessa www.eilakaisla.fi