(Poistunut julkaisusta)

Talouspäällikkö
Lännen Palveluyhtiöt Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 18.9.2020

Alkuvuodesta 2021 eläkkeelle siirtymisestä johtuen haemme nyt joukkoomme

TALOUSPÄÄLLIKKÖÄ

Otat merkittävän ja itsenäisen roolin konsernin taloushallinnon päivittäisestä tekemisestä, sujuvuudesta ja edelleen kehittämisestä. Vastaat mm. kirjanpidosta, vero- ja alv-ilmoituksista, viranomaisraporteista, kuukausiraporteista sekä tilinpäätösten ja konsernitilinpäätösten laatimisesta. Tämän lisäksi seuraat ja analysoit kirjanpidon avainlukuja ja kehität sisäistä laskentaa. Tuotat tarvittavaa taloudellista informaatiota liiketoiminta-alueiden toiminnan kehittämisen tueksi. Johdettavaksi saat ammattitaitoisen ja motivoituneen taloustiimin. Kuulut johtoryhmään ja raportoit toimitusjohtajalle.

Sinusta

Tehtävässä onnistuminen edellyttää vankkaa tilinpäätös- ja vero-osaamista, talousprosessien tuntemista ja kykyä tarttua asioihin ripeällä otteella ja pitkäjänteisesti. Ulkoisen laskentatoimen ja verotuksen osaamisen lisäksi kiinnostus myös sisäisen laskentatoimen kehittämiseen sekä kiinteistötoimialan tuntemus katsotaan eduksi. Sinulla on tehtävään soveltuva työkokemus ja koulutus. Henkilönä olet positiivinen, proaktiivinen, ennakkoluuloton, motivoitunut ja viihdyt osana tiimiä.

Vähän meistä

Laadukas asiakaspalvelu on meillä kaikki kaikessa. Teemme töitä tosissamme, mutta pilke silmäkulmassa! Arvomme ovat vastuullinen asiakaskeskeisyys, laatu, avoin vuorovaikutus, motivaatio ja jatkuvuus. Käytännössä tämä näkyy asiakkaalle luotettavana ja laadukkaana palveluna. Työtämme tarvitaan suhdanteista riippumatta. Olemme kiinteistöalan ammattilaisia. Huollamme, korjaamme, isännöimme ja siivoamme ihmisten kotitaloja, pihoja, kouluja, päiväkoteja, kauppoja ym. Työmme on merkityksellistä. Sillä turvataan asiakkaidemme kiinteistöjen arvoa, asumisviihtyisyyttä ja turvallisuutta.

Tästä eteenpäin

Jos sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä, Eezy Personnelin konsulttijohtaja Jarkko Laine kertoo mielellään lisää puh. 03 3138 0477. Lisätietoja tehtävästä ja yrityksestä antaa myös Lännen Palveluyhtiöt Oy:n kirjanpitopäällikkö Anne Mäkinen 28.9.-29.9. välisenä aikana. Annen tavoittaa numerosta 050 374 9855.

Lunasta paikkasi ja kerro meille 11.10.2020 mennessä osaamisestasi ja motivaatiostasi www.eezypersonnel.fi kotisivujen kautta. Muistathan ilmoittaa hakemuksessasi palkkatoiveesi.

Haku alkaa 18. syyskuuta 2020 ja päättyy 11. lokakuuta 2020, klo 23.59 (Europe/Helsinki)