(Poistunut julkaisusta)

Talouspäällikkö
Nivalan seurakunta

Alkuperäinen julkaisupäivä 22.4.2020

Nivalan seurakunnassa on haettavana

TALOUSPÄÄLLIKÖN VIRKA

Nivalan seurakunta on 26 työntekijän työyhteisö ja on Kirkon palvelukeskuksen, Kipan, asiakas. Kipa tuottaa valtakunnallisesti kirjanpidon ja palkanlaskennan palveluja seurakunnille.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on tradenomin (AMK) tai aiemman opistoasteen kaupallinen tai muu vastaava virkaan soveltuva tutkinto ja riittävä perehtyneisyys julkisyhteisön talouteen ja kirjanpitoon sekä seurakuntahallinnon tuntemus. Virkaan on kelpoinen vain evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Talouspäällikön tulee suullisesti ja kirjallisesti hallita seurakunnan kieltä. Kielitaito osoitetaan siten kuin suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta valtionhallinnossa annetussa asetuksessa on säädetty.

Viran hoidossa edellytetään hyviä tietoteknisiä taitoja sekä Office-ohjelmien (word, excel, Power Point) osaamista, strategisen johtamisen taitoja ja kirjanpidon asiantuntemusta.  

Viran palkka on 3700 €/kk.

Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä lääkärin antama hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa on kuuden kuukauden koeaika, joka alkaa 1.4.2021. Tuleva viranhaltija aloittaa yhtäaikaisen työssäolon 1.10.2020 alkaen virassa olevan talouspäällikön kanssa, jatkaen 1.4.2021 Nivalan seurakunnan talouspäällikkönä.

Hakemukset tulee toimittaa 1.6.2020 klo 12 mennessä osoitteeseen: Nivalan seurakunta, Vapaudentie 3, 85500 Nivala

Tiedusteluihin vastaa talouspäällikkö Annikki Klemola puh.0400-595 689