(Poistunut julkaisusta)

Talouspäällikkö
Itä-Savon koulutuskuntayhtymä

Alkuperäinen julkaisupäivä 12.3.2019

Nykyisen talousjohtajan siirtyessä eläkkeelle, Itä-Savon koulutuskuntayhtymä (Ammattiopisto SAMIedu) hakee

TALOUSPÄÄLLIKKÖÄ

Hakuaikaa jatkettu 8.4.2019 klo 12:00 saakka. Aiemmin tehtävää hakeneet otetaan huomioon haussa.

Talouspäällikkönä vastaat kuntayhtymän talous-, palkka- ja hankintapalveluista sekä niiden kehittämisestä. Tehtäviisi kuuluu talouden suunnittelu, raportointi ja seuranta. Myös maksuliikenne ja kassanhallinta, investointien valmistelu ja seuranta, vakuuttaminen sekä sisäinen valvonta ovat vastuullasi. Kuulut kuntayhtymän johtoryhmään ja toimit vastuualueesi henkilöstön esimiehenä.

Edellytämme hakijalta soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja vahvaa kokemusta taloushallinnon tehtävistä. Odotamme lisäksi kokemusta esimiestyöstä, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä vahvoja tietoteknisiä valmiuksia. Arvostamme kunnallishallinnon, kuntatalouden sekä ammatillisen koulutuksen rahoituksen tuntemusta. Etsimme kuitenkin ennen kaikkea rautaista talouden ja hallinnon ammattilaista joukkoomme. Tehtävä edellyttää tarkkaa ja oma-aloitteista työotetta.

Virkasuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja työ alkaa touko-kesäkuussa 2019 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika. Muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Voit esittää oman palkkatoivomuksesi.

Lisätietoja tehtävästä antavat Personnel Groupin henkilöhakukonsultti Ilpo Niemelä p. 050 434 9842 / ilpo.niemela@personnel.fi ja kuntayhtymän johtaja/rehtori Jukka Mustonen 044 550 6300 / jukka.mustonen@samiedu.fi. Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoivomuksesi 8.4.2019 klo 12.00 mennessä verkkosivujen www.personnel.fi kautta.