Talousosaaja / Työhyvinvoinnin kehittäjä - Parainen, Turku
Visit Intelligence

Alkuperäinen julkaisupäivä 26.11.2019
Lyhyesti historiasta: Visit Intelligence on innovatiivinen tuhkasta ja tuskasta alansa kansainväliseen kärkeen noussut liiketilojen kokonaisvaltaiseen kävijäanalytiikkaan erikoistunut IT-yritys. Nuori yrittäjäpariskunta menetettyään kaiken 1986 perusti osakeyhtiön, joka ensin kasvoi maansa suurimmaksi alansa yritykseksi sekä sittemmin laajeni partneruuksien kautta kaikkiin maanosiin. Vuonna 2016 suoritetun sukupolvenvaihdoksen jälkeen yritys on hakenut kiihdytettyä kasvua teknologia- ja yritysostojen kautta ja tämä onkin näkynyt tuplaantuneena liikevaihtona. Työllistämme tällä hetkellä n. 20 henkilöä kahdessa toimistossa ja tarkoituksenamme on kasvaa alamme laadukkaimmaksi ja kannattavimmaksi yhtiöksi maailmassa.
Haemme asiakkaallemme Visit Intelligencelle vakituiseen työsuhteeseen Talousosaajaa / Työhyvinvoinnin kehittäjää
Oletko lämminhenkinen ja rohkeaotteinen, mutta samalla rutiininsietokykyinen, huolellinen ja kiinnostunut talousasioiden lisäksi myös ihmisten hyvinvoinnista ja sen kehittämisestä? Oletko tottunut keskittymään yksityiskohtiin mutta sinulla on kykyä myös kokonaisuuksien hahmottamiseen ja nautit uusista ideoista ja niiden toteuttamisesta? Vaikuttamis- ja kehittymismahdollisuudet ovat taattuja!
Tarjoamme sinulle hienon tilaisuuden kasvaa kanssamme ja takaamme vastineeksi monipuolisen toimenkuvan, jossa pääset yhdistämään aikaisempaa kokemustasi, vahvuuksiasi ja kiinnostustasi taloushallintoon ja työhyvinvointiin.
Talous- ja yleishallinnon päätehtäviin kuuluvat laskutus, maksuliikenteen hoito, osto- ja myyntireskontra, kassavirran seuranta, talousennusteiden laatimisessa avustaminen, kirjanpidon tehtävät jossa tarvittaessa tilitoimisto avustaa. Sinulla olisi hyvä olla pohjalla jokin kaupallinen tutkinto sekä työkokemusta taloushallinnon tehtävistä työssä suoriutumista varten. Taustalla tulisi olla ymmärrys taloushallinnon käsitteistä, prosesseista ja raportoinnista.
Työhyvinvoinnin kehittämisen tarkoituksena on kartoittaa ja kehittää työyhteisömme työviihtyvyyttä ja hyvinvointia. Henkilökunnan virkistystoiminnan organisointi sekä työterveysasiat ovat osa toimenkuvaasi. Aiempi koulutus näihin tehtäviin ei ole välttämätön, vaan tehtävässä suoriutumisessa ovat avainasemassa elämän tuoma kokemuksesi, luontainen sosiaalisuutesi, tunneälysi, hyvät tiedonhakutaidot sekä uuden omaksuminen.
Käytössämme on täysin sähköinen Procountor-taloushallinnon järjestelmä, joten jos se on sinulle tuttu, on se tietysti plussaa, mutta ei aivan välttämätöntä, mikäli olet muilta osin sopiva hakija. Englannin kieltä tulet tarvitsemaan myös päivittäisessä työssäsi ja koemme kaikkien muidenkin kielien osaamisen eduksi.
Henkilökohtaisen palkan lisäksi käytössämme on yksilöllinen palkkiojärjestelmä. Meillä on perustasoa laajempi työterveyshuolto. Työaika on liukuva ja tilanteen mukaan etätyökin on sovittavissa.
Yrityksemme pääkonttori ja -toimipisteesi sijaitsee Paraisten keskustassa idyllisellä "Vanhalla Malmilla" ja sivukonttorimme Helsingin Pitäjänmäellä. Liikenneyhteydet Turun suunnalle ovat hyvät, bussipysäkki on vain 100 metrin päässä työpaikasta ja kaikki Paraisten palvelut ovat aivan lähettyvillä. Toimistomme vakituisiin työntekijöihin kuuluu myös Pekka-kissa.
Me tarvitsemme sinua mukaan muutokseen ja tekemään töitä niin kovien kuin pehmeiden arvojen parissa, joten ota pikaisesti yhteyttä, jos katsot itsessäsi olevan potentiaalia tähän. Haastattelemme sopivia hakijoita heti, ja hyvän tyypin löydyttyä emme odottele hakuajan loppuun.
Kaivatessasi tehtävästä lisätietoja tai halutessasi kertoa itsestäsi enemmän, olethan yhteydessä rohkeasti Eilakaislan henkilöstökonsultti Anne Suolankoon, puh. 050 513 5157 / etunimi.sukunimi@eilakaisla.fi arkisin klo 9-15 välisenä aikana!
Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen 17.12.2019 mennessä vaivattomasti Kaislanet-palveluun verkkosivulla kaislanet.eilakaisla.fi ja kohdista hakusi tähän tehtävään. Kuulen sinusta mielelläni, joten voit halutessasi soittaa vielä hakemuksesi perään. Eilakaisla vastaa haun rekrytoinnista, ja työsopimus solmitaan suoraan Visit Intelligencen kanssa.

Lisätietoja ja haku Eilakaislan kotisivuilta ”Hae työpaikkaa” –painikkeen kautta.

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot