Talousjohtaja
Kehitysvammaliitto ry

Alkuperäinen julkaisupäivä 10.1.2020

Kehitysvammaliitto on vuonna 1952 perustettu valtakunnallinen järjestö, jonka tavoitteena on edistää kehitys- ja puhevammaisten sekä selkokieltä tarvitsevien ihmisten yhdenvertaisuutta ja osallistumista yhteiskunnassa. Liitto tukee kohderyhmänsä henkilöiden itsenäistä elämää vaikuttamalla, tutkimalla, tuottamalla materiaaleja, kouluttamalla ja kehittämällä palveluja. Liiton toimisto sijaitsee Espoossa ja henkilökuntaa on yhteensä 74.

Nykyisen tehtävän haltijan siirtyessä uuden työnantajan palvelukseen haemme osaavaa ja innostunutta

TALOUSJOHTAJAA

Vastaat liiton taloushallinnosta ja kiinteistöasioista.  Tehtäviin kuuluvat talouden strateginen suunnittelu ja johtaminen, seuranta ja raportointi, rahoitus ja tilinpäätöksen valmisteleminen. Lisäksi vastaat taloushallinnon IT-järjestelmistä ja toimit oman vastuualueesi työntekijöiden esimiehenä. Toimit liiton johtoryhmän jäsenenä tiiviissä yhteistyössä toiminnanjohtajan, eri toimintojen esimiesten ja luottamusjohdon kanssa.

Edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja vankkaa taloushallinnon osaamista sekä hyviä vuorovaikutus- ja henkilöjohtamistaitoja. Katsomme eduksi järjestökokemuksen sekä STEA- avustusjärjestelmän ja muiden rahoitus- ja avustusjärjestelmien tuntemuksen.

Tarjoamme kiinnostavan ja monipuolisen tehtäväkentän hyvässä, asiantuntevassa ja kehittyvässä työyhteisössä.

Lisätietoja antavat toiminnanjohtaja Marianna Ohtonen, 23.1. klo 12-14 ja 29.1. klo 14.30-16.30, p. 040 8378340 sekä konsulttijohtaja Kari Sorvari / Personnel, p. 0500 462 550.  Odotamme hakemuksia ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 4.2.2020 mennessä Personnelin internetsivuilta (www.personnel.fi) löytyvän hakulomakkeen kautta.

Haku alkaa 10. tammikuuta 2020 ja päättyy 4. helmikuuta 2020, klo 23.59 (Europe/Helsinki)

Työsuhteen tyyppi: Täysipäiväinen

Hae työpaikkaa

Lähetä ilmoitus kaverille

Lisätiedot