(Poistunut julkaisusta)

Talousjohtaja
Yrjö ja Hanna Kodit

Alkuperäinen julkaisupäivä 4.11.2019

Haemme nyt toimistollemme Vallilaan liiketoimintalähtöistä talousjohtajaa sekä kehittämään toimintaamme, että tukemaan liiketoimintamme kasvua. Vastaat kokonaisuudessaan säätiön taloushallinnon kehittämisestä, hallinnosta, hankkeiden rahoituksesta ja järjestelyistä. Toimit lisäksi taloustiimimme esimiehenä valmentaen ja kannustaen heitä työssään omalla esimerkilläsi. Ennen kaikkea etsimme aktiiviseen ja hyvähenkiseen joukkoomme avointa ja innokasta prosessien kehittämiseen sitoutunutta talouden ammattilaista. Kuulut yhtiömme johtoryhmään ja raportoit tehtävässäsi toimitusjohtajalle.

Odotamme sinulta monipuolista ja nykyaikaista kokemusta talousjohtamisesta palveluliiketoiminnassa ja/tai kiinteistötoiminnassa. Kokemuksesi sosiaali- ja terveysalalta katsotaan eduksi. Omaat joko kokemusta tai vähintään suurta mielenkiintoa perehtyä kiinteistöjen rakennuttamisen rahoitukseen ja ARA-lainsäädön vaatimuksiin. Sinulla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto ja hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. 

Tarjoamme itsenäisen ja haastavan tehtäväkentän hyvässä työyhteisössä sekä osaavien työtovereiden tuen. Pääset mukaan kehittämään liiketoimintamme prosesseja ja tukemaan johtoa hyödyntämällä nykyaikaista talousosaamistasi. Meillä mielipiteelläsi on aidosti väliä, olemme joustavia ja pyrimme jatkuvasti kehittämään toimintaamme kehitysideoiden pohjalta. Yrjö ja Hanna Kotien arvot eettisyys, vastuullisuus ja jatkuvuus ohjaavat toimintaamme ja näkyvät päivittäisessä työssämme.

Jos sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä tai työskentelystä meillä, voit olla yhteydessä toimitusjohtaja Petri Kokkoseen, puh.040 457 1670. Parhaiten tavoitat hänet 6.11.19 klo 11-14. Voit laittaa kysymyksesi myös sähköpostitse: petri.kokkonen@yrjojahanna.fi.

Kiinnostuitko? Hae tehtävää viimeistään 17.11.2019 täyttämällä sähköinen hakemus rekrytointijärjestelmäämme osoitteessa https://www.yrjojahanna.fi/tyopaikat.