(Poistunut julkaisusta)

Talousjohtaja
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS)

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.6.2018

Säätiön nykyisen talousjohtajan siirtyessä syksyllä uusiin tehtäviin haemme taloushallinnon johtoon kokenutta tekijää vastaamaan kokonaisvaltaisesti taloustoiminnon johtamisesta, suunnittelemisesta ja kehittämisestä.

Säätiössä on keväällä hyväksytty uusi strategia, jonka täytäntöönpano mahdollistaa talousjohtajan tarkemman tehtävänkuvan räätälöimisen valittavan henkilön vahvuuksien mukaan.

Olet etsimämme henkilö, jos olet oma-aloitteinen, dynaaminen sekä vuorovaikutteinen talouden ammattilainen. Sinulla on aiempaa johtamiskokemusta ja vahvat näytöt talousfunktion kokonaisohjaamisesta. KELA-rahoitusjärjestelmä on sinulle pääpiirteissään tuttu. Eduksi katsotaan kokemus myös muista hallinnon toiminnoista, kuten julkisista hankinnoista, toimitila-asioista tai henkilöstöhallinnosta.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää KTM-tutkintoa tai muuta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa laskennan alueelta.

Talousjohtajana työskentelet osana Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön ylintä johtoa ja pääset tekemään merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä nuorten terveyden ja hyvinvoinnin hyväksi. Tarjoamme sinulle vakituisen työsuhteen sekä ketterän ja nuorekkaan organisaation.

Toimipisteemme sijaitsee Helsingissä, hyvien kulkuyhteyksien päässä. Tehtävä alkaa syksyllä sopimuksen mukaan.

Lisätietoja tehtävästä antavat toimitusjohtaja Katariina Poskiparta, 11.6. klo 8-9 ja 13.6. klo 8-9, p. 046 710 1101 sekä henkilöstöpäällikkö Mia Lehmusvaara, 13.6. klo 11-12 ja 15.6. klo 12-13, p. 040 865 9877.

Hakemukset ja CV:t pyydetään toimittamaan palkkatoiveineen viimeistään 18.6.2018 osoitteeseen: rekrytointi@yths.fi, otsikoksi Talousjohtaja.