Talousjohtaja
Nurmijärven kunta

Alkuperäinen julkaisupäivä 18.5.2018

Tule johtamaan kasvavan kuntamme taloushallintoa. Tarjoamme Sinulle näköalapaikan ja monipuolisen työn kuntataloudessa. Kunnan toimintakulujen kokonaismäärä vuonna 2017 oli 250 milj. euroa.

Vastaat kunnan talouden suunnittelusta ja ohjauksesta, talousarvion ja tilinpäätöksen valmistelusta sekä talouden raportoinnista. Kehität kunnan talouden prosesseja kunta-alan muutoksissa. Vastaat myös laskentatoimesta, rahoituksesta ja maksuvalmiudesta. Tulosaluepäällikkönä vastuualueellesi kuuluvat myös hankintapalvelut, tietotekniikka ja tietohallinto. Tukenasi on asiantunteva talouspalvelujen tiimi ja talousvastaavien verkosto. Toimit kunnan johtoryhmän jäsenenä.

Sinulla on tehtävään soveltuva yliopistotutkinto sekä kokemusta ja näyttöjä vaativista talouden johtamistehtävistä. Talouden osaamisen lisäksi ymmärrät, miten kehitetään palvelutuotannon tehokkuutta ja osaat toimia muuttuvassa toimintaympäristössä. Toimit laajassa verkostossa, joten sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot.

Katso lisää ja jätä sähköinen hakemuksesi:

www.nurmijarvi.fi/tyopaikat. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Hakuaika päättyy 3.6.2018.

Lisätietoja: kunnanjohtaja Outi Mäkelä, puh. 040 317 2100 ja hallintojohtaja Jukka Anttila, puh. 040 317 2001.

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1138305
  • Työsuhde: Vakinainen virka
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Nurmijärvi