(Poistunut julkaisusta)

Talousjohtaja / Vähälä Yhtiöt, Oulu
MPS

Alkuperäinen julkaisupäivä 20.2.2019


Vähälä Yhtiöt on logistiikka-alan edelläkävijä Suomessa. Vuonna 1937 perustetusta yhden miehen kuljetusliikkeestä on kasvanut täyden palvelun logistiikkakonserni, jolla on DB Schenkerin partnerina maailmanlaajuinen verkosto. Perinteikkään perheyhtiön johdossa on kolmas sukupolvi. Vähälä Yhtiöiden liikevaihto vuonna 2018 oli noin 50 miljoonaa euroa. Sen palveluksessa on 300 logistiikan ammattilaista.

Haluamme olla paras toimija logistiikka-alalla. Vastuullisuus on meille kunnia-asia: noudatamme kaikessa toiminnassamme lakeja ja asetuksia sekä pidämme kiinni lupauksistamme. Räätälöimme palvelumme aina asiakaskohtaisesti ja kehitämme niitä yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Haemme Ouluun dynaamista ja kehittämisestä innostuvaa

Talousjohtajaa

Sinulla on kokemusta ja näyttöjä tuloksekkaasta työstä talouden kehittäjänä ja osaajana sekä tehtävään soveltuva koulutus. Ymmärrät talousjohtamisen monimuotoisuuden ja eri osa-alueiden merkityksen kannattavassa liiketoiminnassa. Saat vastuullesi talouden suunnittelua, seurantaa, analyysien ja raportoinnin kehittämistä sekä rahoitukseen ja verotukseen liittyviä asioita. Toimit noin 15 henkilön talous- ja toimistotiimin esimiehenä sekä johtoryhmän jäsenenä.

Olet työssäsi aktiivinen ja oma-aloitteinen. Innostut kehittämisestä ja uskallat tarttua haasteisiin. Tunnet prosesseja ja olet mahdollisesti hankkinut osaamisesi logistiikan, tuotannon tai teollisuuden alalta.

Tarjoamme Sinulle monipuolisen ja vastuullisen tehtävän luotettavassa perheyhtiössä, jossa arvostamme jokaista työntekijää yksilönä. Tärkein arvomme on vähäläläisyys, joka tarkoittaa mm. vahvaa uskoa menestykseen kannustavassa, avoimessa ja kehittymismyönteisessä ilmapiirissä. Sinustako uusi vähäläläinen?

Lisätietoja tehtävästä antavat MPS-konsultit Minna Moilanen, puh. 040 849 6215, ja Seppo Kangas, puh. 0400 206 587.

Täytä hakulomake palkkatoiveineen hakupainikkeen kautta 17.3.2019 mennessä. Liitä mukaan hakemuksesi ja CV:si.