(Poistunut julkaisusta)

Taloushallinnon ulkoistuskonsultti
Efima Oy

Alkuperäinen julkaisupäivä 7.9.2018

Tunnetko talouden prosessit? Tiedät, mikä toimii ja mikä ei? – Hienoa, haluamme sinut!

Efimalla tavoitteenamme on olla alamme kiinnostavin ja paras työpaikka. Siksi teemmekin monet asiat eri tavalla kuin kilpailijamme ja uskomme, että kaiken takana ovat tyytyväiset työntekijät. Yrityksemme arvot elävät aidosti arjessa – niin asiakastyössä kuin sisäisessä yhteistyössäkin. Etenkin ”omana itsenä” ja ”yhdessä eteenpäin” ovat monille efimalaisille arvoistamme lähellä sydäntä.

Useat yritykset tekevät strategisen päätöksen ulkoistaa taloushallintonsa näihin tehtäviin erikoistuneelle yritykselle. Taloushallinnon konsulttina vastaat Efiman taloushallinnon ulkoistuspalvelun käynnistyksestä ja kehityksestä erilaisten asiakkuuksien parissa. Toimit palvelun käynnistysprojekteissa asiantuntijana huolehtien asiakkaan liiketoiminnan tarpeita tukevien kirjanpito- ja reskontrapalveluiden ja -järjestelmien määrittelystä. Käyttöönotettavien järjestelmien testaus kuuluu myös tehtäviisi.

Varmistat, että asiakkaan talousprosessit ja heille tuotettavat ulkoistuspalvelut ovat parhaiden käytäntöjen mukaisia, laadukkaita ja mahdollisimman automaattisia. Olet myös vastuussa siitä, että palvelut käynnistyvät sovitussa aikataulussa ja sovitulla palvelutasolla. Dokumentoit palvelukokonaisuuden laadukkaasti ja huolehdit palvelua tuottavan tiimin perehdytyksestä ja tiedonsiirrosta. Jatkuva kehittäminen, taloushallinnon parhaat toimintamallit ja ohjelmistorobotiikka ovat sinulle tuttuja käsitteitä ja olleet osana työtäsi aiemminkin.

Työsuhde on vakituinen ja toimipisteesi Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevassa toimistossamme.

Tässä tehtävässä on tärkeää, että

  • sinulle on osaamista ja käytännön kokemusta taloushallinnon prosesseista (osto- ja myyntireskontrat, maksuliikenne ja kirjanpito)
  • olet ollut osana useamman yrityksen taloushallintoa ja nähnyt, mikä toimii ja mikä ei
  • sinulla on kyky johtaa projekteissa omaa ja asiakkaan työtä
  • olet tiimipelaaja, joka osaa kuunnella, kehittää ja esiintyä aina tarpeen mukaan
  • osaat dokumentoida selkeästi ja kattavasti sekä suomeksi että englanniksi
  • sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto talouden alalta (esim. tradenomi, KTM)

On eduksi, jos sinulla on kokemusta talouspalveluiden ulkoistamisesta ja osaamista yleisimmistä taloushallinnon ohjelmistoista.

Mitä me sitten tarjoamme sinulle?

Ensinnäkin meiltä löydät mahtavia työkavereita, joiden kanssa aika töissä tai tapahtumissamme työajan ulkopuolella kuluu kuin siivillä. Työntekijämme nostavat ensimmäisinä esiin työilmapiirin ja yrityskulttuurimme asioiksi, jotka erottavat Efiman heidän aiemmista työpaikoistaan. Nopeasti muuttuva kasvuyritys tarjoaa sinulle mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä urallasi haluamaasi suuntaan. Kaiken lisäksi työpaikkasi sijaistee Helsingin tai Tampereen parhaalla paikalla, jossa pääset nauttimaan mm. lähialueen lukuisista lounasravintoloista ja erinomaisista liikenneyhteyksistä.

Lähetä hakemuksesi, CV tai LinkedIn-profiilisi ja palkkatoiveesi 16.9.2018 mennessä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Teija Puurunen. Teijan tavoitat sähköpostitse osoitteesta teija.puurunen@efima.com.