Taloushallinnon osaaja Helsinkiin
Adecco

Alkuperäinen julkaisupäivä 9.7.2018

ME OLEMME SAINT-GOBAIN
Autamme rakentamaan erinomaisia elinympäristöjä ja parantamaan ihmisten elämänlaatua.
Yhdistämme mukavuuden ja vastuullisuuden parantaaksemme ihmisten hyvinvointia tänään ja tulevaisuudessa. Ratkaisujamme löytyy kaikkialta arjestamme aina rakennuksista liikenteeseen, infrastruktuuriin ja teollisuuden sovelluksiin.
Liikevaihto 40.8 mrd. €. Toimimme 67 maassa. Meitä on yli 179 000 - www.saint-gobain.fi

Haemme nyt Saint-Gobain Finland Oy:n toimeksiannosta taloushallinnon osaajaa heidän talouden palvelukeskukseensa Helsingin Pitäjänmäkeen. Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva. Valitun henkilön on mahdollista aloittaa tehtävässä nopeallakin aikataululla.

Odotamme sinulta vahvaa osaamista matka- ja kululaskujen hoitamisesta sekä niihin liittyvien verotus- ja kirjapitolainsäädäntöjen tuntemusta.

Valittu osaaja tulee työskentelemään osana Saint-Gobain Finland Oy:n talouden palvelukeskuksen tiimiä.
Matka- ja kululaskujen käsittelyn lisäksi toimenkuvaasi voidaan sopia myös muita työtehtäviä aiemmasta kokemuksestasi riippuen.
Aiempi kokemus toimimisesta matkalaskujärjestelmän pääkäyttäjänä on sinulle vahva etu. Arvostamme myös mahdollista osaamista Trip&Expense -ohjelmistosta. Sinulla pitää olla vahvan suomen kielen osaamisen lisäksi hyvä englannin suullinen ja kirjallinen taito.

Olet persoonana positiivinen, tarkka ja huolellinen. Pidät työskentelystä tiimissä, mutta kannat vastuun omasta tehtäväalueestasi. Sinulla on halua oppia uutta myös oman roolisi ulkopuolelta. Haluat työskennellä kansainvälisessä ympäristössä, ja pystyt tarvittaessa joustamaan kiireaikoina. Olet ulospäin suuntautunut ja sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot. Palvelet työntekijöitä ammattitaitoisesti matka- ja kululaskuihin liittyvissä kysymyksissä.

Tässä tehtävässä pääset osaksi asiantuntevaa tiimiä rakennusalan kansainväliseen organisaatioon.
Saat tehtävääsi hyvän perehdytyksen sekä kilpailukykyisen palkkauksen ja edut.

Toimipisteesi sijaitsee Saint-Gobain Finland Oy:n pääkonttorissa Helsingin Pitäjämäellä hyvien kulkuyhteyksien varrella.
Työssä noudatetaan normaalia toimistotyöaikaa.

Mikäli tunnistat itsesi yllä olevasta kuvauksesta, haluamme ehdottomasti kuulla Sinusta!
Lähetäthän hakemuksesi ja ansioluettelosi mahdollisimman pian Adeccon kotisivujen kautta osoitteessa www.adecco.fi, kuitenkin viimeistään 22.7.2018 mennessä. Liitä mukaan myös palkkatoiveesi. Haastattelut aloitetaan jo hakuaikana. Mahdollisiin lisäkysymyksiin vastaa Adeccon Sari Ala-Kulju ke 11.7 klo 9-10 tai sähköpostitse sari.ala-kulju@adecco.fi. 16.7 alkaen lisätietoja saa Adeccolta Suvi Ikolalta, suvi.ikola@adecco.fi.

Lisätiedot

  • Ilmoitusnumero: 1153591
  • Työsuhde: Vakituinen työsuhde
  • Työn tyyppi: Kokopäiväinen
  • Hakuosoite: www-osoite
  • Sijainti: Helsinki