(Poistunut julkaisusta)

Taloushallinnon asiantuntija
Tampereen Seudun Osuuspankki

Alkuperäinen julkaisupäivä 23.9.2020

OP Tampere on yksi Suomen suurimmista Osuuspankeista ja toimialueensa johtavia pankkeja. Toimintamme perustuu vakaalle arvopohjalle, ihmisläheisyyteen, vastuullisuuteen ja yhdessä menestymiseen. Asiakasliiketoimintamme on noin 8,5 miljardia euroa, ja palvelemme asiakkaitamme noin 300 ammattilaisen voimin. OP Tampere on monin tunnustuksin palkittu ja henkilökuntansa arvostama työpaikka. Olemme ylpeitä siitä, että meillä puhalletaan yhteen hiileen. 

 

Haemme nyt taloushallinnon asiantuntijaa OP Tampereen taloushallintotiimiin


Toimit itsenäisessä ja monipuolisessa roolissa pankin taloushallintotiimissä. Tehtäviisi kuuluu pankin pääkirjatilien seuranta sekä osto- ja myyntilaskuihin liittyvät tehtävät. Lisäksi tuotat ja kehität erilaisia raportteja, seurantoja ja selvityksiä pankin johdolle päätöksenteon tueksi. Osallistut pankin maksuvalmiuden seurantaan ja suunnitteluun sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen valmisteluun ja osavuosikatsausten laatimiseen. Toimit myös tarvittaessa sijaisena muille taloushallintotiimin jäsenille. Olet pankin yhteyshenkilö OP Ryhmän taloushallintopalveluun kirjanpitoon liittyvissä asioissa. 


Tehtävässä menestymisen eväät


Haemme henkilöä, joka on analyyttinen, numerotarkka ja tottunut työskentelemään itsenäisesti. Sinulla on hyvää talous- ja laskentaosaamista sekä mahdollisesti useamman vuoden kokemus finanssisektorilta. Tartut rohkeasti erilaisiin tehtäviin, mutta et vierasta rutiineja. Sinulla on ystävällinen ja ihmisläheinen ote, olet asiakaspalveluhenkinen ja luotettava tiimikaveri. Olet ketterä sopeutumaan muutoksiin ja soveltamaan niin teknologiaa kuin asiantuntemustasikin parhaalla mahdollisella tavalla. Hallitset MS Office ohjelmat; erityisesti Excelin ja Powerpointin käyttö on sinulle tuttua. SAP ja REA -osaaminen katsotaan eduksi.


Me tarjoamme


Tarjoamme sinulle haasteellisen ja itsenäisen tehtäväkokonaisuuden innostavassa työilmapiirissä sekä OP:n tarjoamat edut ja mahdollisuudet. Työhyvinvointi on meille tärkeä asia ja tuemme sitä monin tavoin. Henkilöstötyytyväisyytemme on tutkimustenkin mukaan korkea ja saatkin tässä tehtävässä ympärillesi kannustavan tiimin sekä ammattilaisten tuen. 


Lisätietoja tehtävästä antaa hallintojohtaja Jari Pimiä maanantaina 28.9. klo 10-11 ja torstaina 1.10. klo 13-14, puh. 010 254 6203.


Jos onnistuimme jo vakuuttamaan sinut, lähetä hakemuksesi urasivustomme kautta mahdollisimman pian, mutta viimeistään tiistaina 6.10. - tutustumme hakijoihin jo hakuaikana.


Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään huumausainetesti ja terveyskysely.
 

OP on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan digitaalisen muutoksen suunnannäyttäjä. Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista, ja tuotamme sekä kehitämme pankki-, varallisuudenhoito-, vakuutus- ja terveydenhoitopalveluita yli neljälle miljoonalle asiakkaallemme.